Carl Johan Adlercreutz syntyi 27. huhtikuuta Kiialan kartanossa Porvoon lähellä ja kuoli 21. elokuuta 1815 Tukholmassa. Vanhemmat: kornetti Thomas A. ja Hedwig Barthéels.
Adlercreutz meni jo alaikäisenä sotaväkeen ja eteni urallaan nopeasti. Vuonna 1802 hänet nimitettiin kenraaliadjutantiksi ja kaksi vuotta myöhemmin hänestä tuli uuden jalkaväenrykmentin komentaja. Suomen sodassa Adlercreutz oli keskeisiä päälliköitä ja johti joukkoja mm. Siikajoen taistelussa. Voiton johdosta hänet ylennettiin kenraalimajuriksi ja Alavuden voiton jälkeen vapaaherraksi. Vuoden 1808 lopulla hänen joukkonsa vetäytyivät kuitenkin Ruotsin puolelle ja Adlercreutz siirtyi Tukholmaan. Täällä hän osallistui vallankaappaukseen ja johti Kustaa Aadolfin vangitsemista 13. maaliskuuta. Adlercreutzista tuli uuden hallitsijan Kaarle XIII:n läheinen mies. Vaikka hän joutui vehkeilyjen seurauksena syrjään, hän sai kunnianosoituksena valtiopäiviltä vuonna 1809 lahjaksi Läckön kuninkaankartanon ja seuraavana vuonna hän oli taas maan sotavoimien päällikkö. Vuonna 1812 hän oli Kaarle Juhanan mukana neuvottelemassa rauhasta Aleksanteri I:n kanssa Turussa.
Seuraavina vuosina Adlercreutz oli armeijan johtotehtävissä taisteluissa Napoleonia vastaan ja johti Norjan valloitusta ja sai sen jälkeen kreivin arvon. Terveytensä menettänyt Adlercreutz sai vuonna 1815 eron valtioneuvoksen virasta ja kuoli pian sen jälkeen.
Puoliso vuodesta 1792 kenraalin tytär Henrietta Stackelberg ja vuodesta 1798 vuorineuvoksen tytär Margaretha von Engeström.
Adlercreutzin hahmo jäi elämään vahvana Runebergin kokoelmassa Vänrikki Stoolin tarinat.