Rafael Waldemar Erich syntyi 10.6. 1879 Turussa ja kuoli 19.2. 1946 Helsingissä. Hänen vanhempansa olivat rehtori Theodor Waldemar Erich ja Bertha Fredrika Mannelin.
Erich nimitettiin valtio-oikeuden ja kansainvälisen oikeuden professoriksi Helsingin yliopistoon vuonna 1910. Hän julkaisi mm. teoksen "Das Staatsrecht des Grossfürstentums Finnland" (1912).
Erich oli vuosina 1918-1922 ulkoministeriön lainopillisena neuvonantajana ja vaikutti merkittävästi diplomaattisten tapojen luomiseen Suomessa. Hänet nimitettiin kansainvälisen oikeuden professoriksi vuonna 1921.
Erich oli kokoomuspuolueen kansanedustaja vuosina 1919-1921 ja 1922-1924. Hän toimi pääministerinä vuosina 1920-1921.
Erich nimitettiin vuonna1926 lähettilääksi Berniin. Hän oli samalla Suomen vakinaisena valtuutettuna Kansainliitossa. Erich toimi lähettiläänä Tukholmassa vuosina 1928-1936 ja vuosina 1936-1938 Roomassa.
Erich oli vuodesta 1930 pysyvän kansainvälisen tuomioistuimen varajäsen ja hänet nimitettiin vuonna 1938 tämän korkean tuomioistuimen tuomariksi.
Sodan katkaistessa Erichin tuomarin toiminnan, hän palasi Helsingin yliopistoon hoitamaan entistä professorinvirkaansa.