Johannes Gabriel Granö syntyi 14.3. 1882 Lapualla ja kuoli 23.2. 1956 Helsingissä. Hänen vanhempansa olivat kirkkoherra Johannes Granö ja Alma Jakobina Fontell.
Granö kiinnostui maantieteestä matkustellessaan isänsä seurassa Siperiassa. Granö valmistui filosofian kandidaatiksi vuonna 1906.
Granö teki seuraavina vuosina tutkimusmatkoja Etelä-Siperiaan ja Mongoliaan. Hän julkaisi väitöskirjansa "Beiträge zur Kenntnis der Eiszeit in der nordwestlichen Mongolei" vuonna 1910.
Granö nimitettiin seuraavana vuonna Helsingin yliopiston maantieteen dosentiksi.
Hän jatkoi jääkauden merkkien tutkimista Altailla ja julkaisi mm. teokset "Les formes du relief dans l´Altai russe et leur genèse" (1917) ja "Altai I-II" (1919-1921).
Granö kutsuttiin 1919 Tarton yliopiston maantieteen professoriksi. Vuodesta 1923 lähtien hän työskenteli jälleen Suomessa.
Granö julkaisi mm. teokset "Puhdas maantiede" (1929), "Mongolische Landschaften und Örtlichkeiten I" (1941) ja "Das Formgebäude des nordöstlichen Altai" (1945).