Kansatieteellisiä havaintoja
Suomi-aikakauskirjan niteessä 1847, joka ilmestyi tänä vuonna, julkaistiin Andreas Vareliuksen tutkimus Bidrag till Finlands kännedom i ethnographiskt hänseende.
Kirjoitus oli kuvaus suomalaisten oloista ja erityisesti murteista. Aineisto perustui tutkimusmatkaan, jonka Varelius teki viime vuonna. Työn teettäjä oli Pietarin tiedeakatemia. Se pyysi Vareliusta laatimaan tutkimuksen latinan, saksan tai ranskan kielellä. Tämä teki sen kuitenkin ruotsiksi, mutta saman tien aloitettiin kääntäminen saksaksi. Ruotsinkielisen version julkaisi Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.1
Ferdinand von Wrightin näkemys suomalaisesta pojasta. F. von Wrightin maalaus Lukeva poika, 1846. Kuva: Museovirasto
Kustakin suuresta kansaryhmästä oli oma lukunsa, jossa selostettiin sen historiaa, kieltä, tapoja ja varsinkin historiallisia jäänteitä.
Lappalaiset olivat Suomen vanhimpia asukkaita, vaikka heitä enää tapasikin vain vähäisiä määriä maan pohjoisimmissa osissa. Aikaisemmin lappalaiset olivat asuneet etelässä. Varelius kuvasi pitkään suomenkielistä sanastoa ja paikannimiä sekä vanhoja kertomuksia, jotka olivat perua varhaisemmasta lappalaisasutuksesta. Jo sanat Suomi ja Same muistuttavat toisiaan ja Lappia kutsuttiin myös Finnmarkeniksi. Puhtaita lappalaisia arveltiin olevan korkeintaan tuhat henkeä.
Vareliuksen mukaan lappalaiset olivat luonteeltaan rauhallisia, kärsivällisiä ja esivallalle uskollisia, mutta myös toivottoman hitaita. He pitivät suomalaisia jumalattomina, eivätkä mielellään olleet näiden kanssa tekemisissä.
Suomalaisista Varelius esitteli lähinnä murre-eroja. Suomen kansan tyypillisinä luonteenpiirteinä pidettiin voimaa, kestävyyttä (tai itsepäisyyttä) ja kärsivällisyyttä. Yhteys muihin kansoihin eli ruotsalaisiin ja venäläisiin oli muuttanut näitä piirteitä jonkin verran. Pohjalaiset olivat vaurautensa ja itsenäisyytensä vuoksi lujaluontoisempia kuin Itä-Suomen talonpojat. Suomalaiset olivat poikkeuksellisen rehellisiä eivätkä käyneet matkustavien kimppuun. Eteläpohjalaisilla oli kuitenkin erikoinen taipumus tapella huvikseen. Sisä-Suomessa ihmiset olivat kaikkein vieraanvaraisimpia. Itäisessä Suomessa syötiin pehmeää paksua leipää, lännessä ohutta ja kuivattua. Karjaa oli yleensä niin vähän että se ei riittänyt peltojen lannoitukseen.
Venäläiset eli ryssät olivat viime aikoina tulleet maahan ja asettuneet enimmäkseen kaupunkeihin. He suomalaistuivat tai ruotsalaistuivat jo toisessa polvessa. Pohjanmaalla asui venäläisiä sotilaita, etelässä näiden lisäksi virkamiehiä ja kauppiaita. Viipurin läänin muutamissa pitäjissä oli venäläisten talonpoikien asuttamia kyliä.
Venäläisistä Varelius ei esittänyt mitään luonteenpiirteitä tai ominaisuuksia, vaan luetteli näiden määriä ja ammatteja. Esimerkiksi Porissa asui kaksi eronsaanutta upseeria, joista toinen oli naimissa suomalaisen kanssa, Jyväskylässä kolme kauppiasta ja Turussa kolme "luterilaista luopiota". Vain Helsingissä asui sotilaiden lisäksi paljon venäläisiä.
Ruotsalaiset jakaantuivat niihin, jotka puhuivat vain ruotsia ja niihin, jotka olivat suomalaistuneet. Edellä mainittuja asui varsinkin Pohjanmaalla ja Ahvenanmaalla, mutta paikoin myös Uudellamaalla, mm. "espoolaiset ovat enimmäkseen ummikkoruotsalaisia".
Varelius esitteli ruotsalaisista etupäässä murre-eroja, mutta myös tapoja, jotka poikkesivat suomalaisista. Varsinkin häät olivat erilaisia. Niissä juotiin paloviinaa kivivadilta ja mukana oli kuokkavieraita (golfståndare).
Saksalaisia oli Suomessa kauppiaina, eniten Viipurissa. Raudun seudulla oli ikivanhaa saksalaisasutusta. Maassa oli myös suomalaisia ja ruotsalaisia, jotka olivat "vain turhamaisuuden vuoksi ottaneet saksalaisen nimen".
Juutalaisia oli Suomessa vain harvoja. He olivat kaupungeissa käsityöläisinä, rihkamakauppiaina ja majatalon isäntinä. Kaksi oli työmiehenä Jokioisten tehtaassa. Juutalaisilla ei ollut lupaa oman uskonnon harjoittamiseen.
Mustalaiset olivat Vareliuksen mukaan tulleet harvinaisiksi, koska heidän liikkumistaan oli rajoitettu ankarilla määräyksillä. Osa oli suomalaistunut, mutta ainakin Viitasaarella ja Saarijärvellä asusti isompia ryhmiä, jotka kiersivät talosta toiseen. "Laiskuus, epärehellisyys ja nokkeluus pettämisessä olivat mustalaisille tunnusomaisia... Avioliiton kuten kaiken muunkin suhteen mustalainen oli häilyväinen ja moraaliton." Mustalaiset puhuivat omaa kieltään, jota kukaan ei osannut.
Vareliuksen tiedon mukaan Härmän kappelin suomalaiset asukkaat olivat mustalaisten jälkeläisiä. He olivat tummia ja eloisia, mutta eivät laiskoja kuten varsinaiset mustalaiset.
Varelius esitteli myös sen muinaisen jättiläiskansan, joka oli asunut täällä ennen suomalaisia ja lappalaisia. Heidät tunnettiin lukuisista saduista ja paikannimistä. Paikoin Suomesta löytyi näiden jälkeläisiä, tavallista isompia ihmisiä.
Monet maamerkit, kuten Pirunvuoret, kertoivat ajasta, jolloin suomalaiset eli vesikansa taistelivat täällä asunutta kookasta vuorikansaa vastaan. Vareliuksen mukaan uudet arkeologiset löydöt osoittivat vanhat tarut todeksi.