Kasvattilapset
Kasvattilasten elättämistä pidettiin suurempana vaivana kuin oman lapsen ruokkimista. Kasvatin ei ollut pakko elää koko ikäänsä kasvatusperheessä ja tehdä työtä sijaisvanhemmilleen, vaan hän sai aikuisena muuttaa pois.Tästä syystä ja koska kasvattajista oli pulaa, seurakuntien oli pakko avustaa kasvattajia. Tänä vuonna annettiin määräys, jonka mukaan kasvattilasten elättämiseen sai antaa avustuksia kruunun viljavarastoista. Muutoin kasvatit olivat paikallisen seurakunnan vastuulla.
Kasvattilapsia kutsuttiin huutolaisiksi sen perusteella että näiden hoito annettiin usein "huutokaupassa" sille, joka lupasi elättää lapsen vähimmällä summalla.
Kasvattilapsia oli kaikissa yhteiskuntaluokissa. Ongelman muodostivat vain ne köyhien lapset, joille ei löytynyt halukasta elättäjää. Nämä lapset jäivät seurakunnan vaivoiksi ja heille pyrittiin aina löytämään sijaiskoti.