Viina
Toukokuun 15. päivä annettiin Kuning:sen Maj:tin Säändö ja Asetus Millä tavalla Paloviinan poltamisen, kuljettamisen ja myymisen kansa menetettäväxi tule 1801 vuoden alusta.
Asetuksessa määritellään yksityiskohtaisesti:
–
- keillä on oikeus polttaa, kuljettaa ja myydä paloviinaa maalla ja keillä vastaavasti kaupungeissa;
–§ 7, Stadga Och Förordning, På Hwad sätt med tilwerkning, transport och försälgning af Bränwin kommer at förhållas ifrån och med år 1801. 15.06.1800.
- minkä kokoisia paloviinan polttamiseen käytetyt pannut saavat kulloinkin olla;
- maanomistajan oikeudesta antaa halutessaan vuokralaisilleen mahdollisuus paloviinanpolttoon, jollei hän itse halua tätä oikeuttaan käyttää;
- kuinka suuria määriä paloviinaa kullakin valmistajalla on oikeus myydä ja missä myynnin tulee tapahtua;
- paloviinan tarjoilusta (esim. kestikievaritalot).
–
Maaseudulla viinaa saivat polttaa, kuljettaa ja myydä vain manttaaliinpannun maan omistajat eli kokonaisen verotilan haltijat. Tämä takasi pääosalle maatalousväestöä viinanpoltto-oikeuden.Vastikkeeksi kruunun myöntämästä poltto-oikeudesta valtio kantoi viinaveroa, jota kaikki talonomistajat joutuivat maksamaan, riippumatta siitä, polttivatko itse viinaa vai eivät.
Viinanpolton laajuudesta kertoo, että kaupunkien viinanpoltolle asetettiin enimmäisrajaksi 12 kannua kutakin miesja 6 kannua naispuolista hengillekirjoitettua asukasta kohti. Kannu oli 2,6 litraa. Kokonaiskulutus maassa oli siten ehkä viisi litraa asukasta kohti vuodessa. Koska viinanpoltto oli yleistä ja siihen kului paljon viljaa, sen säätelyllä oli suuri taloudellinen merkitys sekä talonpojille että valtiolle.
Kotitarvepolttoa pidettiin taloudellisesti edullisena niin valtiolle kuin kansallekin.1