Köyhäinhoito
Maaliskuussa annettu uusi asetus köyhäinhoidosta paransi vaivaisten asemaa, mutta synnytti samalla uusia ristiriitoja. Jokainen oli oikeutettu saamaan apua omalta seurakunnalta. Työkyvytön sai avun ilman vastiketta, mutta työkykyisen oli tehtävä apua vastaan työtä.Laki lisäsi avustettavien määrää. Jotta kyöhien määrä ei kasvaisi, näiden valvontaa tehostettiin koventamalla irtolaislakia. Jokaiseen kuntaan piti perustaa köyhäinhoitohallitus. Se erotettiin muusta seurakunnan hallinnosta. Seurakunnan piti hankkia itse varat köyhäinhoitoon. Ainoa tapa oli koota se verona.
Köyhiä eli vaivaisia koskevia lakeja piti muuttaa, koska kerjäläisyys näytti lisääntyvän koko maassa. Vuoden 1817 laki kerjuun estämisestä ei näyttänyt tehoavan. Uudessa laissa, joka oli ensimmäinen varsinainen köyhäinhoitolaki, määrättiin tarkkaan sekä avustettavan että avustajan velvollisuudet ja oikeudet. Kunnan oli autettava köyhiään, mutta tarkemmin ei määrätty, mitä avun tuli olla. Yleensä köyhälle määrättiin ruotu tai annettiin vilja-apua. Lapset annettiin elätteelle. Ruotu oli joukko taloja, joiden tuli vuorollaan elättää köyhää eli ruotuvaivaista. Kokonaan työkyvyttömiä varten seurakunnassa tuli olla köyhäintupa.