Suomen kansan satuja
Erik Rudbeckin toimittamana ilmestyi teoksen Suomen kansan satuja ja tarinoita ensimmäinen osa. Vaikka samanatapaisia kertomuksia oli julkaistu ennenkin, tämä oli ensimmäinen kielellisesti korkeatasoinen. Siinä oli säilytetty alkeperäinen kieliasu, joskin korjattuna, mahdollisimman aitona. Kankeita ruotsalaisuuksia, jotka vaivasivat uutta suomenkieltä, ei ollut.
Rudbeck oli ollut keräämässä runoja ympäri maata ja saanut kokoon 62 satua, mm. Tuhkimon. Hän sai Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralta tehtäväksi näiden kansansatujen julkaisemisen.1 Teoksen esipuheessa toimittaja kertoi, mistä kansansaduissa on kysymys:
"Kuten yksityiset, siten kansatkin kerran ovat olleet lapsuuden iässä. Kertomia ikivanhojen aikojen seikoista ja tapahuksista voisi sanoa kansan lapsuuden historiaksi. Uskontonsa puki kansa taruihin, keksintänsä sekä muun tietonsa sananlaskuihin, ja mitä nykyään sanoisimme historiaksi, oli siihen aikaan tarinoita. – Se oli luonnollisuuden ja lapsellisen viattomuuden aika... Yltänsä näki ja haveksi kansa tässä lapsuuden iässä ollessansa kummallisia, mielikuvallisia ihmeolennoita. Joka vuorella ja laaksolla oli omat eläjänsä, ja kussakin joessa sekä lähteessä asui joku jumalallinen olento. Haltioita ja henkiä, hiisiä ja kummitoksia, peikkoja ja piruja oli maailma täynnä... kaikki luonnon välikappaleet olivat kansan silmissä eläviä."