Kansan lahjat

"Sota, joka niiden siitä erottamattomain uhrien ja vahinkojen kanssa, vielä viimeksi kuluneen vuoden loppuissa täytti kaikki mielet murheella ja surulla, on lakannut, ja sen takaisintuotetun rauhan kanssa ovat tyven, tyytyväisyys ja menestys takaisin tulleet teidän majoinne. Niinkuin yön synkeys poiskarkotetaan kirkkaasti ylösnousevan auringon säteillä, niin poishajotetaan kärsittyjen vaivain muisto niiden runsasten iloainetten kautta, jotka maakunta ja kansa Herran laupiaalta kädeltä on saanut vastaanottaa. Teidän Keisarinne ja Isoruhtinanne, jonka rauhaarakastava sydämmen ilo se on, että valmistaa alamaistensa autuutta, on juhlallisesti vahvistanut liiton itsensä ja kansansa välillä...

Tämän juhlallisen toimituksen kautta ovat ne siteet, joilla myös Suomenmaan kansa on yhdistetty sen rakastetun Itsevaltiaan personan kanssa, tullut kiinteämmästi yhteensolmituksi, ja vilpittömällä mielellä riemuitsee tämä kansa niistä lupausrikkaista lahjoista, jotka se on saanut vastaanottaa korkealta suojelialtansa..."

Viitattuaan kruunaukseensa ja sen merkitykseen, Aleksanteri luetteli ne uudistukset, joita hän oli suunnitellut alamaistensa parhaaksi. Tavallista pidempään hän perusteli väenkoulun eli kansakoulun tarpeellisuutta. Huono sato sai olla muistutuksena suruttomasta elämästä.¹