Rivolaulut
Laulut, joita kansa arkielämässään lauloi, olivat sivistyneille pääosin tuntemattomia. Kun kansankulttuuria koottiin nyt kirjoihin, oli tarpeen siistiä myös lauluja. J.A. Lindlöf kirjoitti Suomettaressa."Monen moisia lauluja kulkee rahvaassa. Useat niistä ovat ihania ja arvokkaita, mutta niiden luku on pieni sopimattomien rivolaulujen rinnalla"
–
Hyvät ja sopivat kansanlaulut tuli pelastaa, koota kirjoihin ja levittää rahvaan keskuuteen.
"...estämättä osoittamaan voimaansa rivolaulujen kukistamiseksi... Sopivat ja kunnolliset laulut, näet, hyödyttävät näitä yhtä varmaan kuin huonot rivolaulut ovat niille turmelevaa".
Sirkus oli halpaa huvia, mutta se hauskuutti kaikkia viattomuudellaan.Teatterin turmiollisuudesta kiivaltiin myös tänä vuonna. Kirjoittelun aloittivat papit. Teatteri-innostus oli kuitenkin nousussa. Helsingissä aloitti toimintansa ylioppilaiden näytelmäseura. Sen kaipaamia suomenkielisiä näytelmiä ei kuitenkaan ollut. Vain P. Hannikaisen kirjoittama komedia Silmänkääntäjä oli esitetty vuonna 1848 Lappeenrannassa.
Teatteritarjonnasta vastasivat lähes kokonaan ulkomaalaiset seurueet. Niillä oli esityksiä maan kaupungeissa. Yleisöön vetosivat hauskat lemmenpuuhia kuvaavat näytelmät. Syvempää liikutusta sai kohtalodraamoista.