Kivikunnan valtaaminen
Malmin ja kiviaineksen valtaamisesta ja ylösnostamisesta annettiin uusi asetus 25. toukokuuta. Aikaisemmat määräykset olivat käyneet vanhanaikaisiksi ja nyt haluttiin edistää vuoriteollisuuden kehittymistä. Malmien etsintä oli vapaata, mutta sitä ei saanut kaivaa ilman valtion lupaa. Ennen luvan saantia alueen valtaus oli vahvistettava. Valtauksen kohteena sai olla:
"kaikki mitalit ja malmit, tavattakoon vuorissa eli maakerroissa eli järvien, soiden taikka rämeiden pohjalla; tulikivenkiesi, lyijy eli hiilikivi ja paasikivi eli liuskama, sekä marmori, porfyri ja muut samanlaiset vuorilajit ja kivikunnan aineet, joita tahkoamalla saatetaan kalleimmaksi tehdä..."1
Eräiden kivilajien käytölle asetettiin rajoituksia. Esimerkiksi "tavallista kalkkikiveä ja kuuteloeli ukonkiveä ei muuta varten vallattako kuin sekoitusaineeksi eli uunien vuoraukseksi sulatuslaitoksissa".
Valtausanomus tehtiin vuoriherralle eli vuorihallituksen päällikölle. Liitteenä tuli olla alueesta tarkat tiedot, kartat jne. Valtauksen sai myös toisen omistamalle maalle, paitsi jos se oli asunnon läheisyydessä. Valtaajan oli suoritettava maasta korvaus, mutta maanomistaja ei voinut estää maa-aineen hyväksikäyttöä, jos valtauslupa oli saatu.Valtio eli vuorihallitus rahoitti maan malmivarojen kartoittamista.