Taivaan leipä

Rukouspäiväjulistuksessa todettiin, että Jumala oli osoittanut kuluvan vuoden aikana Suomenmaan alamaisille suurta armeliaisuutta ja laupeutta.

"mitättömäksi menneet tou'ot olivat kahtena edellisenä vuonna, monessa maakunnan seudussa synnyttäneet tuiki-tarpeellisimman hengenelatuksen puutteen... mutta hän on jällensä siunannut maan kasvun ja antanut maakunnalle leipää... Vaan –­ ei ihminen elä ainoastaan leivästä, mutta jokaisesta sanasta, kuin Jumalan suusta lähtee. Hän on luotu korkeampata kuin tätä ajallista elämätä varten; hänen kuolematon sielunsa, joka on väre Jumalan hengestä, ei tule katoavaisesta ruuasta ravituksi, vaan tarvitsee leipää ylhäisemmästä merkityksestä; nimittäin sitä leipää, joka tulee alas taivaasta, Jesusta Kristusta, alulla Sanaa, jonka kautta kaikki on ja voimassa pysyy... Tätä leipää ei, Jumalan armolle kiitos olkoon, maasta ole puuttunut. Mutta missä ei nälkää ole, ei siinä leipää kysytä... Kuuluuko siellä semmoista hengellistä nälkää, ei nälkää leivän perään taikka janoa veden perään, vaan Herran sanan kuulemisen jälkeen? –­ Ah, armiaasti päästäköön Herra maakuntaa sellaisesta näljästä!"

Taivaan leivän nauttimiseksi määrättiin viettämään lepopäivää, jolloin alamaisten tuli "luopua kaikista maailmallisista askareista".¹