Hantwärkit
Talouselämää vapautettiin antamalla Asetus hantvärkeistä ja käsikeinollisuuksista Suomessa. "Aja-suhteiden" oli huomattu vaativan selitystä vuodelta 1720 olevalle ammattiasetukselle. Perusteluissa todettiin myös:
"hantvärkkien ja elinkeinojen varttuminen ja edistyminen sekä maakunnan siitä riippuva varallisuus tulisivat edesautetuksi... ja että ... maan asujamille yleensä hankittaisiin helpompia keinoja itseänsä elättää hantvärkkija käsitöillä luvallisena elatustoimena..."
Asetus hantwärkeistä ja käsikeinollisuuksista Suomessa. 12.12.1859.
Vaikka uusi laki käsityöstä annettiin elinkeinovapauden lisäämiseksi, sen keskeinen piirre on kymmenet pykälät, joissa tarkkaan määriteltiin ketkä ja millä ehdoilla saivat käsityötä tehdä.
Itsensä-elättäjä
Ainoastaan porvarisoikeuden saanut henkilö sai pitää liikettä, jossa oli oppilaita, kisällejä tai palkattuja työmiehiä. Yksin tai perheensä kanssa toimiva sekä yleisöä palveleva mies tai nainen ei saanut porvarisoikeutta. Tälläisiä olivat esimerkiksi kenkiä tai vaatteita korjaavat sekä– makkaraa, olutta, leipää, kynttilöitä tai saippuaa valmistavat henkilöt. Heille riitti kaupungin maistraatin antama lupa "itsensä-elättämiseen". Näin syntyi uusi ammattinimike självförsörjare.
Maaseutukäsityö
Maalaiskäsityötä koskeneet rajoitukset lukuunottamatta kulta- ja hopeaseppiä sekä tinanvalajia poistettiin. Muut kuin näiden ammattien harjoittajat saivat perustaa verstaan vähintään 20 kilometrin etäisyydelle kaupungista. Maalla toimiva mestari sai palkata tarvitsemansa määrän alaikäisiä apulaisia sekä yhden oppitrengin. Useammelle työntekijälle piti saada kuvernöörin lupa. Maalla asuva mies- tai vaimonpuoli sai tehdä osaamaansa käsityötä omana työnä, mutta ei saanut palkata apulaisia. Hän oli samassa asemassa kuin "itsensä-elättäjä" kaupungissa. Maalla tällaisen nimitys oli itsellinen.
Hallioikeudet
Hallioikeudet lakkautettiin samalla, kun annettiin uusi asetus käsityöstä ja teollisuudesta. Niiden tehtävä, teollisuuslaitosten valvonta ja tuomio-oikeus, siirtyi kaupunkien maistraateille. Hallijärjestys vuodelta 1770 jäi silti pääosin voimaan. Siinä tehtaat oli asetettu samanlaisen valvonnan alle kuin porvaraiden harjoittamat ammatit. Siinä esimerkiksi määrättiin, että työstä ei saanut vaatia enempää, kuin sen todellinen arvo oli. Samaten tehtaan omistajan oli huolehdittava työntekijöiden lain mukaisesta koulunkäynnistä. Luvan tehtaan perustamiseen antoi kaupungin maistraatti.