Kato

Pohjoisja Itä-Suomea vaivanneen elokuisen hallan seurauksena leipäviljasato jäi 3,7 miljoonaan hehtolitraan. Se oli kolmanneksen viime vuotista pienempi ja huonoin sitten 1830-luvun katovuosien.

Vaikka kato koetteli alueita, missä varastot olivat aina vähäiset, tämä ei johtanut katastrofiin. Valtion lainan avulla maahan tuotiin runsaasti viljaa, 1,3 miljoonaa hehtolitraa. Se oli enemmän kuin koskaan aikaisemmin ja sen ansiosta viljaa oli asukasta kohti käytettävissä lähes normaali määrä eli 270 litraa. Tämä olikin ensimmäinen kerta, kun hallituksen avustustoimet onnistuivat. Apu saatiii perille ja sitä annettiin jopa ilman vastiketta. Sen sanottiin jopa laiskistaneen väkeä:

"Sekä hallitus että yksityiset olivat koettaneet rientää kadon kohtaamille avuksi järjestämällä yleisiä töitä, antamalla lainaksi viljaa ja rahoja tai myymällä viljaa halpaan hintaan, sekä suoranaisilla lahjoillakin. 1862 vuoden kadosta oli siten päästy ilman todellista nälänhätää. Tämä oli varsin ilahduttavaa, mutta tuosta runsaasta avusta oli kuitenkin se paha seuraus, että rahvas yhä enemmän piintyi siihen käsitykseen, että jos tulee hätä käteen, kyllä hallitus rientää avuksi. 'Kyllä keisari ruokkii', tuli käyväksi sananparreksi. Ja sen kautta tietysti laimeni rahvaan halu varustautua työllä ja säästäväisyydellä mahdollisia pahoja päiviä vastaan." ((Th. Rein, J.V.Snellmanin elämä.))