Leskeneläke

Suomen sotaväen leski- ja orpokassa sai uuden ohjesäännön. Edellinen oli vuodelta 1846. Kassaan kuuluivat kaikki sotaväen viroissa olevat sekä myös joukko siviilivirkamiehiä. Lisäksi kassa maksoi eläkettä aikaisemmin lakkautettujen sotilasvirkojen perusteella.

Eläkkeet ja eläkemaksut oli jaettu virka-aseman perusteella seitsemään luokkaan. Korkeimmassa luokassa vuosieläke oli 500 ruplaa ja vuosimaksu 50 ruplaa, alimmassa luokassa, johon kuuluivat aliupseerit ja valtion rakennusmestarit, eläke oli 25 ruplaa ja vuosimaksu 2 ruplaa.

Kun päämies eli valtion virkamies kuoli, leski ja lapset anoivat kassalta eläkettä. Täyden eläkkeen ehtona oli, että isä oli maksanut kassaan kaikki maksut ja että ne yhteensä tekivät vähintään 150 % vuosieläkkeestä. Koska jäsenmaksut ja pääoman tuotto eivät riittäneet maksuihin, valtio antoi kassalle avustusta.

Sotaväen leski- ja orpokassa oli maan vanhin. Se periytyi Ruotsinvallan ajalta. Sen sijaan siviilivirkamiehille, papeille ja opettajille perustettiin omat kassat vasta tällä vuosisadalla. Niiden sääntöjä muutettiin usein tarpeen niin vaatiessa.