Syntyperäoikeus
Papiston syntyperäoikeus virkoihin lakkautettiin yhdessä muiden säätyerioikeuksien purkamisen kanssa. Vaikka valtiopäivät kokoontuivat säädyittäin, yleinen käsitys oli, että lainsäädännössä kaikkien alamaisten tulisi olla samassa asemassa. Varsinkin perittyjä erioikeuksia, jotka perustuivat syntyperään, pidettiin vanhentuneina. Silti edelleen sattui, että virkoja jopa perittiin. Tämä ei perustunut lakiin, vaan henkilösuhteisiin: isä järjesteli asiat niin, että hänen virkansa siirtyi pojalle, vävylle tai muulle läheiselle. Näin virka ja virkatalo pysyivät suvussa.
Papiston syntyperäoikeuden lopetus tarkoitti, että vastedes jokaisella oli oikeus hakea papin tai opettajan virkaa missä tahansa hiippakunnassa. Enää ei siis vaikuttanut, missä oli syntynyt tai missä astunut virkaan.1 Aikaisemmin vapaa siirtyminen ei ollut mahdollista, vaan oman hiippakunnan jäsenet asetettiin etusijalle. Myös kirkkoherran tutkinto oli suoritettava siinä tuomiokapitulissa, jossa pyrki virkaan.
Papiston virkakierto tuli lisääntymään ja varsinkin talonpoikien säädystä lähteneiden mahdollisuudet saada hyvä virka parantuivat.