Kunnallishallinto

Uusi laki

Asetus kunnallisesta itsehallinnosta maaseudulla annettiin 6. helmikuuta. Se toi mukanaan periaatteessa suuren muutoksen paikallishallintoon. Siinä erotettiin maallinen vallankäyttö kirkosta.Väestökirjanpito jäi edelleen kirkon hoidettavaksi. Kunnan tehtävä oli hoitaa kaikki ne yhteiset asiat, joita ei ollut erikseen määrätty muille viranomaisille. Tähän asti yhteisistä asioista oli päättänyt kirkkoherran johtama pitäjänkokous. Uudessa laissa seurakunnalle ja papille jäivät vain kirkolliset tehtävät. Kunnat saivat näin itsehallinnon, jonka rajat valtio määritteli.¹

Kuntakokous

Kunta oli uusi hallinnollinen alue, sama kuin entinen pitäjä. Kunnan rajat olivat tavallisesti samat kuin seurakunnan. Tällä alueella vakinaisesti asuvat olivat kunnan jäseniä, kuntalaisia. Kunnan päättävä elin oli kuntakokous, jossa äänioikeus oli veroa maksavilla kunnan jäsenillä. Sitä ei täten ollut palkollisilla, vaimoihmisillä eikä niillä, jotka eivät olleet maksaneet veroja.

Kuntakokous oli pidettävä vähintään kolme kertaa vuodessa. Sen tuli toimeenpanoa ja hallintoa varten valita kunnallislautakunta ja erityisiä tehtäviä varten lautakunnat. Kunta sai palkata virkamiehiä, kuten kirjurin, ulosottomiehen tai kaitsijamiehen. Ensimmäisten kunnallislautakuntien puheenjohtajista puolet oli–  talonpoikia ja varapuheenjohtajista yli kaksi kolmasosaa. Näin uudistus merkitsi talonpojille yhteiskunnallisen aseman kohentumista.

Valtuustot

Uuden lain mukaan oli mahdollista perustaa myös kunnanvaltuusto, johon valittiin jäsenet vaalilla, ja joka korvasi kuntakokouksen. Valtuustoa ei voinut perustaa, ellei kuntakouksessa ollut edustettuna vähintään puolet koko ääniluvusta, ja ellei kaksi kolmasosaa sitä kannattanut. Valtuuston pelättiin vievän vallan liian harvoihin käsiin. Siksi niitä ei heti perustettukaan.

Äänioikeus

Kuntakokouksessa varakkaimmilla oli suurin vaikutusvalta, sillä äänimäärä laskettiin maksetuista veroäyreistä. Yhdellä henkilöllä ei saanut kuitenkaan olla enempää kuin kuudesosa paikalla olevien yhteisestä äänimäärästä.

Kuntatalous

Kunnilla ei ollut niitä perustettaessa omaisuutta, vaan se jäi seurakunnille. Kunta tarvitsi varoja pakollisiin toimiin, eniten köyhäinhoitoon ja kouluihin. Varat kerättiin erillisinä maksuina tai yhtenä kunnallisena verona. Kunta päätti itse veroista. Yhtenäistä verotusmallia laissa ei ollut.