Kansan häpeä
Ensi vuodelle annettujen rukouspäivätekstien saatesanoissa eli rukouspäivän julistutuksessa senaatti muistutti alamaisia siveellisen elämäntavan tärkeydestä. Sitä varten oli vakavalla mielellä vietettävä paastoja rukouspäivää. Tällä kertaa ei puututtu ajankohtaisiin poliittisiin tapahtumiin.
"Teilläkin, Suomen asukkailla, on syitä yhteiseen nöyrään synnin ja puuttuvaisuuden tunnustamiseen, vakaiseen rukoukseen päästä uhkaavista yleisistä maanvaivoista ja sydämelliseen kiitokseen siitä pitkämielisyydestä, jonka Jumala Teille on osoittanut. Jos kohtakin ei törkeät rikokset kauheimmassa muodossaan, niinkuin varkautena, ryöväyksenä, haureutena, tappona ja murhapolttona, ole yleisimpiä, niin on niitä kuitenki kylläki monta osoittamaan kansakunnan vajauksia kristillisestä lapsenkasvatuksesta ja kansalaisten siveydellisestä vakaisuudestta, mutta varsinki sellaisen rakkauden puutetta..."
Merkkinä totisen Jumalan rakkauden puutteesta olivat hänen lähettämänsä koettelemukset: "Semmoisia vakaita muistutuksia on Jumala useasti maallemme antanut kovain katovuotten kautta". Tänäkin vuonna tilanne näytti uhkaavalta, mutta varsinaista katoa ei tullut. Samaten Jumala säästi maan rutolta, joka muualla riehui. Tästä tuli nyt olla kiitollinen ja samalla muistaa katua ja tehdä parannus "synnistä, joka on kansan häpeä".1