Valtiopäiväjärjestys
Uusi valtiopäiväjärjestys annettiin 15. huhtikuuta, "koska entisinä aikoina ulostulleet säännöt ja määräykset maan säätyjen kokouksista ja yhteentuloista erinäisissä osissa ovat olleet tarpeellista täydellisyyttä, selvyyttä ja tarkkuutta vailla". Hallitsija vahvisti säätyjen edellisillä valtiopäivillä hyväksymän esityksen valtiopäiväjärjestyksestä. Sitä ennen asiaa oli valmisteltu vuodesta 1863 alkaen, jolloin havaittiin, että vuoden 1617 valtiopäiväjärjestys ei sopinut uusiin oloihin.
Valtiopäivät kokoontuivat entiseen tapaan neljänä säätynä. Muualla Euroopassa säätyjako oli jo purettu tai sitä oltiin purkamassa. Merkittävä uutuus uudessa laissa oli, että säädyt kokoontuivat säännöllisesti vähintään joka viides vuosi ja tarpeen mukaan sitä useammin ylimääräisille valtiopäiville hallitsijan kutsusta.
Toinen toivottu uudistus, säätyjen esitysoikeus, ei toteutunut. Kaikki esitykset tulivat edelleen hallitsijalta. Valtiopäivämiehet saattoivat tehdä anomuksen ja saada sitä kautta aikaan uusia lakeja. Säädyt kokoontuivat vanhaan tapaan kukin erikseen ja päättivät asioista erikseen. Yhteisiä olivat valiokunnat. Pappissäädyn pohja laajeni yliopiston ja oppikoulujen opettajien edustajilla. Muutoin vaalitapa pysyi lähes samana.
Vaalitapa
Laki sisälsi seuraavia asioita:
1–§ "Valtiosäädyt edustavat Suomen kansaa."
8–§ "Valtiopäivämies olkoon yksivakainen ja siivollinen lauseissansa". Häntä ei voitu kuitenkaan syyttää valtiopäivillä lausutuista ajatuksista.
Ritaristolla ja aatelilla oli yksi edustaja kustakin suvusta ritarihuonejärjestyksen mukaisesti. Pappissäädyssä olivat arkkipiispa ja piispat sekä pappien edusmiehet valittuna hiippakunnittain. Yliopiston opettajat valitsivat yhden tai kaksi edustajaa, samoin alkeisoppilaitosten opettajat kustakin hiippakunnasta. Porvarissäätynä olivat kaupunkien edusmiehet, yksi edustaja kustakin ja suuremmista kaupungeista useampia väkiluvun mukaan.
Äänioikeus edusmiehen vaalissa oli veroamaksavilla elinkeinonharjoittajilla ja talonomistajilla. Äänioikeutta ei kuitenkaan ollut naisilla, aatelisilla ja pappissäätyyn kuuluvilla talonomistajilla, merimiehillä, alhaisella sotaväestöllä, eikä työväestöllä:
"...ne, jotka toisen palveluksessa tahi alituisessa työssä ovat, päiväpalkkalaiset ja muut senkaltaiset, jotka elättävät itsensä satunnaisella työnteolla; samoin myös ne, jotka vaan omaksi elatuksekseen saavat jotakin elinkeinoa harjoittaa".
Viimeksi mainittu määräys karsi pois pikkukauppiaat, yksinäiset käsityöläiset ja itsenäiset työmiehet.
Porvarissäädyn vaali toimitettiin kuten muutkin kaupungin vaalit. Äänimäärä oli maksettujen veroäyrien mukainen. Talonpoikaissäätynä olivat tuomarikunnittain valitut edusmiehet. Nämä valitsivat valitsijamiehet, jotka valittiin kuntakokouksissa. Niihin saivat ottaa osaa itsenäisen maanomistajat ja kruununtilan vuokraajat, jotka eivät kuuluneet muihin säätyihin.
14–§ "Valtiopäivämiehen ja vaaliin osaa ottavan tulee olla veronsa maksanut, nuhteeton, kristinuskoinen, 25-vuotias mies."
Säätyjen työtapa
Valtiopäiväjärjestyksessä määrättiin valtiopäivien toimintatapa, eli kaikki muodollisuudet, asioiden esittelytapa, valmistelu sekä käsittelyja päätösmenettely. Useimmissa asioissa valtiopäivien päätös oli kolmen säädyn päätös. Asia voitiin erikseen sovitella.
Säädyt ottivat kantaa esityksiin omissa kokouksissaan ja valiokunnissa. Ne antoivat niihin yhteisen vastauksen, jossa joko hyväksyivät tai hylkäsivät esityksen tai tekivät siihen muutosesityksiä. Jos säädyt eivät hyväksyneet hallitsijan esitystä, asia raukesi. Perustuslakia voitiin muuttaa ainoastaan hallitsijan esityksestä ja kaikkien säätyjen suostumuksella.
Valtiopäivillä voitiin käsitellä hallitsijan esityksiä, jotka useimmin olivat senaatin virkamiesten laatimia. Valtiopäivämiesten omat aloitteet esitettiin säädyn nimissä alamaisina anomuksina tai pyyntö-esityksinä.
Valiokunnat
Yhteiset valiokunnat uudistettiin siten, että kaikki säädyt saivat niihin yhtä paljon jäseniä. Valiokunnille annettiin samalla oikeus valita puheenjohtajansa mistä säädystä tahansa ja, äänestyksen piti tapahtua miesluvun mukaan.
Ritarihuonejärjestys
Vuonna 1626 säädettyä ja vuonna 1778 muokattua ritarihuonejärjestystä muutettiin. Ritarihuoneeseen pääsi se, jonka hallitsija oli aateliseen arvoon korottanut tai "kansuutusoikeudella Suomen aateliksi armoittanut". Hakijan piti maksaa sisäänottomaksu, esittää kilpikirja, vaakunakuvaus ja sukutaulu. Valtiopäivillä sukua edusti sen päämies tai tämän vanhin poika tai suku-urho, joka oli päämiesoikeutta lähinnä. Ritarihuoneessa aatelisto istui omassa salissa, numeroiduissa sukutuoleissa, jotka oli asetettu puoliympyrään. Ritarihuonejärjestyksessä määrättiin myös, miten aatelisto piti kokouksensa valtiopäivillä, teki päätöksensä ja valitsi edustajansa mm. valiokuntiin.