Muita aiheita...
Amurissa
Suomalainen Karl Furuhjelm nimitettiin keisarillisten perintömaiden käskynhaltijaksi Amurinmaalle. Hän oli ollut vuodesta 1854 Itä-Siperian ylihallituksen palveluksessa ja tehnyt alueen kenraalikuvernöörin kanssa matkoja Amurin suun alueelle. Vuodesta 1862 tähän vuoteen asti hän palveli Suomen valtiosihteerinvirastossa Pietarissa.
Furuhjelm tunsi Amurin ja suomalaiset myös siitä, että hän oli järjestämässä suomalaisten siirtolaisten matkaa seudulle ja avusti perillä siirtokunnan perustamista. Suomalaisia lähti Amuriin katovuoden pelästyttämänä.Uutta tekniikka suomalaisittain. Tuulimyllyn rakennepiirros.
A Peep at Finland
Harper's Monthly -lehden elokuun numerossa oli kirjoitus A Peep at Finland, Kurkistus Suomeen. Sen mukaan maa oli varsin edistyksellinen. Toimittajan havaintojen mukaan Helsingin kirjakaupoissa myytiin mm. Dickensin ja Thackerayn kirjoja. Suomalaiset olivat muutenkin sivilisaation eturintamassa. Olihan täällä rautatie, kirjastoja, lennätin, postitoimistoja, hotelleja, muodikkaita ihmisiä ja ravintoloita. Vieraaseen teki ilmeisen vaikutuksen, että Helsinki näytti eurooppalaiselta.
Uusia teitä ja peltoja
Suomen tie- ja vesikulkulaitosten Ylihallitus sai uuden johtosäännön 30. kesäkuuta. Sen toimialaksi määrättiin rakentaa, hoitaa ja valvoa rautateitä, lennätintä, kanavia, sulkuja, siltoja, losseja ja muita vesilaitoksia, laivatokkia ja haminoita, koskenperkausta, vesien laskemista sekä "töitä viljelyshankkeiden toimeenpanemiseksi veteläin maiden, soiden ja nevain ojittamisen ja kuivaamisen kautta". Suoviljelyn edistäminen oli osa maatalouspolitiikkaa, jossa oli keskeistä peltoalan lisääminen. Valtio rahoitti suurimittaisia soiden kuivaustöitä varsinkin Pohjanmaalla.Viime vuosina työmaita lisättiin kadon vuoksi.
Vettä
Helsingin kaupungin uudessa palojärjestyksessä edellytettiin, että kaupungin rantasilloilla piti olla käyttövalmiina tarpeellinen määrä "kiintonaisia wedennostolaitoksia". Samoin talvisin oli "awannoita meren rannalla pidettämän auki ja sopiwilla merkeillä warustettuina". Jos talossa ei ollut omaa kaivoa, niin "omistajan tahi hallitsijan aina pitää waralla pitää yksi amme eli isompi saawi täynnä wettä". Jos talossa oli hevonen, piti kesällä rattailla ja talvella reellä olla vesitynnyri valmiina. Palovaara oli tärkein syy siihen, että kaupungeissa alettiin rakentaa vesipumppuja ja vesijohtoja. Ne helpottivat puhtaan veden saantia.
Kanavat
Viime aikoina valmistuneille uusille Viannon, Muroleen, Nerkon, Valkiakosken ja Kajaanin kanaville annettiin järjestyssäännöt. Niissä määrättiin yksityiskohtaisesti, miten kanavassa liikuttiin, millaisia rajoituksia oli ja mitkä olivat käyttömaksut. Samaten määrättiin kanavanvartijan tehtävistä. Erikseen säädettiin mm. että kanavapalvelijat eivät saaneet, "olkoonpa minkä varjon alla hyvänsä", myydä viinaa. Maan kanavien läpi kulki tänä vuonna 8.596 alusta. Määrä oli pienempi kuin vuosikymmenen alussa. Kanavien tulot olivat 530.000 markkaa ja menot vain 67.000 markkaa.
Vaara
Nitroglyseriinin tuonti, valmistus ja kuljetus kiellettiin 15. tammikuuta.
Lennätin
Ensimmäinen merenalainen johto Ruotsiin valmistui 13. marraskuuta. Linja johti Uudestakaupungista Grislehamniin. Linjan omisti Pohjoismainen Lennätinliitto, jonka kanssa Venäjä oli yhteistyössä. Suomen lennätinlaitos oli osa valtakunnan laitosta. Se välitti yksityisiä viestejä maksua vastaan. Lennätinkonttoreita, joista viestejä pystyi lähettämään, oli 26. Suomen ja Ruotsin välinen lennätinliikenne hoidettiin tähän asti Tornion kautta.