Pakkokirkko

Uusi kirkkolaki tuli voimaan tänä vuonna. Se oli hyväksytty vuoden 1867 valtiopäivillä ja hallitsija vahvisti sen 1868. Vanha kirkkolaki oli vuodelta 1688. Uusi laki ja aikaisemmin annettu laki kuntien itsehallinnosta muuttivat kirkon asemaa paikallisessa elämässä. Sen merkitys hallinnossa vähentyi, mutta samalla kirkon itsenäisyys suhteessa keskushallintoon lisääntyi.

Kirkkolaki toteutti uskonvapauden puolinaisesti. Toisaalta kenenkään ei ollut pakko kuulua evankelisluterilaiseen kirkkoon, toisaalta siitä pystyi eromaan vain, jos liittyi toiseen lailliseen kirkkokuntaan. Ortodoksikirkolla oli oma kirkkolakinsa.

Kirkko pysyi edelleen valtiovallan osana. Keisari oli sen pää, vaikka kirkolla oli oma hallinto, jonka johdossa olivat kirkollishallitus ja piispat. Virkamiesten täytyi olla kirkon jäseniä eikä avioon päässyt ilman pappia. Liberaalien lehti Helsingfors Dagblad kirjoitti tästä 29. tammikuuta:

"Hallitusmuodon määräys, että kaikkien virkamiesten on tunnustauduttava puhtaaseen evankelisluterilaiseen oppiin, on vielä voimassa. Edelleen ei mihinkään kirkkoon kuulumaton kansalainen voi solmia laillista avioliittoa, koskapa naimakaari määrää tämän tehtäväksi kirkollisella vihkimyksellä, mikä ei saata tapahtua, ellei asianomainen kuulu johonkin kirkolliseen yhdyskuntaan."