Muita aiheita...
Hyönteismyrkyt
Valtiovaraintoimituskunta oikaisi viime vuoden tullitaksassa olleen virheen hyönteispulvereiden ja kärpäspaperien tullista. Oikea maksu oli 2 markkaa leiviskältä, ei naulalta.
Eläinsuojelusyhdistys
Toukokuun 1. päivänä perustettiin professori Zacharias Topeliuksen aloitteesta "Kevät-yhtiö lintusten turvaksi". Sen tarkoitus oli suojella kansallista eläimistöä, jota surutta tuhottiin metsästämällä. Tänä vuonna mm. Kökarin kappelin ja Föglöön asukkaat saivat luvan metsästää koirashaahkaa ja myydä niitä Helsingissä ja Turussa.
Kivitalot
Vuonna 1816 myönnetty kivitalojen majoitusvapaus lakkasi Helsingissä. Se olikin ainoa kaupunki Suomessa, jossa pääosa keskusta-alueen taloista oli jo rakannettu kivestä. Vapautus sotilasmajoituksesta oli verohelpotus, jolla haluttiin lisätä kivitalojen rakentamista paloturvallisuuden vuoksi.
Lohi
Vuoden 1865 kalastussääntöä muutettiin niin, että suurisilmäiset lohiverkot kiellettiin myös pohjoisen rajajoissa. Kalastussäännöllä pyrittiin erilaisilla rajoituksilla takaamaan kalojen kuteminen ja kalakannan säilyminen.