Arentimies

Kruunulla oli runsaasti virkataloja, joita ei enää annettu palkaksi virkamiehille. Myös uusia kruununtiloja perustettiin, joskin vähän. Yhteensä näitä tiloja oli noin 900.

Huhtikuussa säädettiin asetuksella, että kuninkaankartanot, sotilas- ja siviilivirkatalot eli puustellit annetaan 50 vuodeksi vuokralle huutokaupalla –­ kaikkine niihin kuuluvine etuineen, kruununpäivätöitä lukuunottamatta. Hyväksytty vuokra eli arentimaksu pysyisi 20 vuotta samana, mutta korotettaisiin sen jälkeen kymmenvuosin 10 prosentilla. Vuokramiehen oli viljeltävä tilaa itse. Jos vuokramies kuolisi, vuokraoikeus jäisi leskelle. Torppien perustaminen tilan yhteyteen oli myös mahdollista.

Vuokrasäännössä tilan rakennuksista annettiin tarkat ohjeet. Niiden vuoksi tilat olivat hyvässä kunnossa ja asiallisesti viljeltyinä antoivat hyvän toimeentulon. Kruununtilat olivat huomattavasti keskimääräistä suurempia. Tilalla tuli olla asuinhuoneet, ruoka-aitta, kaksilattiainen jyväaitta, kaluhuone, talli, lehmäja lammasnavetta, sikolätti, hyysykkähuone, riihi, lato ja sauna, jonka lavo on seinästä irti.

Talo piti rakentaa kyllin korkealle kivijalalle ja perustaa se niin hyvin, varsinkin nurkkien ja tulisijojen kohdalta, ettei rakennus pääsisi liikkumaan. Talossa piti olla mm. palomuuri, savupiippu, räystäät, kourut, laudoitus ja maali seinissä. Vuokramies sai rakentaa lisää huoneita, mutta ei tilan rasitukseksi.

Arentimiehen tehtävä oli hoitaa tilaa hyvin ja edistää maanviljelyä ja karjanhoitoa. Tilalla piti olla myös puutarha ja humalisto jos mahdollista. Tilan metsänkäyttöä valvoi kruunun virkamies, joka myönsi vuokraajalle metsänhakkuuoikeuden. Kaskeaminen oli kielletty, mutta suota sai kuivata viljelysmaaksi ilman erillistä lupaa. Tilan toimia valvoi käytännössä kuvernöörin määräämä puustellintarkastaja. Tilalla pidettiin "tulo- ja lähtösyynin" lisäksi muitakin katselmuksia.

Virkatalon vuokraaminen oli monelle tilattomalle tai tilan pojalle tapa päästä kunnollisen tilan isännäksi ja vaurastua. Useimmat kruununtilat olivat kuitenkin pysyvästi saman perheen hallussa, joten niitä vapautui harvoin vuokrattavaksi. Pysyväluonteinen omistus teki arentimiehistä suurtalollisiin verrattavia isäntiä. Huomattavasti enemmän vuokralla oli yksityisiä tiloja, noin 12.000. Niitä kutsuttiin lampuodeiksi. Tällaisen tilan koko saattoi vaihdella aivan pienestä todelliseen suurtilaan. Varsinkin kartanoilla oli hallussaan erillisiä kokotiloja, joita vuokraaja viljeli.