Sairautta vastaan
Kolera
Helsingissä oli jälleen paha koleraepidemia. Tautiin sairastui 605 henkeä, joista 304 kuoli, näiden joukossa professori Matthias Akiander. Edellinen yhtä paha aalto oli vuonna 1853.
Rutto
Laivoilla, jotka tulivat Suomen satamiin Egyptistä ja Välimeren tai Mustan Meren turkkilaisista satamista, piti olla Venäjän tai Ruotsin konsulin antama "raittiustodistus". Itämeren rannikkojen ruttovalvontaa hoiti Ruotsin karanteenilaitos Ränsön saarella. Sieltä laiva saattoi myös saada todistuksen, että sen saapuminen satamaan ei ollut terveydelle vaarallista.
Valistusta
Puhtaus on puoli ruokaa, tiedettiin kansan parissa. Lika ja kylmä viihtyivät sairauksien kanssa, vaikka ei tiedetty tarkasti miksi. Kokemus osoitti tiedon oikeaksi. Siksi lapsillekin opetettiin siistejä tapoja ja puhtautta.
Lääketaksa
Lääkekauppaa valvoi valtio. Senaatti antoi uuden lääketaksan eli hinnaston kaikille apteekin tuotteille ja niiden valmistamiselle. Esimerkiksi opiun levanticum pulveratum maksoi 90 penniä grammalta ja pillerereiden muodostaminen 15 penniä grammalta.