Viinalaki
Kesäkuun 9. päivä annettiin uusi asetus paloviinan valmistuksesta, myymisestä, varastoinnista ja kuljetuksesta. Se määrättiin olemaan voimassa vuoden 1876 alusta vuoden 1883 loppuun. Laki piti lukea kirkossa joka vuosi. Papin ja kuulijoiden urakka oli melkoinen, sillä laissa oli 99 pykälää.
Laki jatkoi vuonna 1865 säädettyä kotipolton kieltoa. Paloviinan valmistus oli sallittu vain isommissa pränneissä eli polttimoissa. Vuodessa voitiin tehdä yhteensä 4,3 miljoonaa kannua. Yksi kannu oli 2,6 litraa eli 2 tuoppia, 8 korttelia ja 32 jumprua. Asukasta kohti viinaa voitiin valmistaa siis noin 5 litraa. Määrä voitiin ylittää 50 prosentilla, jos majesteetti katsoi tarpeen ja asianhaarain niin vaativan.
Maan viinamäärä jaettiin lääneittäin ja siellä määrä jaettiin tehtaiden kesken siten, että valmistusmäärä oli yhdessä tehtaassa korkeintaan 150.000 kannua vuodessa. Poltto-oikeus myytiin huutokaupalla kaksi kertaa vuodessa.
Valmistetusta viinasta piti maksaa veroa 1,20 markkaa kannulta. Tästä valtio sai huomattavat tulot. Valmistus oli sallittu polttimoissa kahtena vuorona korkeintaan seitsemänä kuukautena vuodessa. Polttoajat olivat 2.1.–,15.5.,15.10.– ja 31.12. Mäskin valmistuksen sai aloittaa viisi päivää ennen keittoaikaa, mutta ei kuitenkaan sunnuntaina. Polttaminen oli kielletty lauantai-iltana ja sunnuntaina.
Harvojen oikeus
Poltto-oikeuden saaneen piti saada prännin perustamiseen myös kunnan lupa. Lupaa ei voinut saada virkamies, joka saattoi vaikuttaa viinanpolttoa koskeviin päätöksiin tai sen käyttöön. Kullekin polttimolle määrättiin tarkastaja ja viina oli poltettava tarkkojen ohjeiden mukaan. Virastot, kuten yliopisto, ja apteekit saivat tislata itse viinaa omiin tarkoituksiinsa. Muilta se oli kielletty. Paloviinan puhdistus ilman tulta ja höyryä oli sallittu omaan tarpeeseen. Polttamiseen tai tislaukseen oikeudeton henkilö ei saanut pitää siihen tarkoitettuja kaluja.
Myyntirajat
Paloviinaa sai myydä siihen luvan saatuaan:
- –valmistaja, vähintään viisi kannua kerrallaan samalle ostajalle;
- –vähittäismyyjä, vähintään neljännes kannun, jota ei saanut jakaa useamman ostajan kesken eikä nauttia paikalla;
- –anniskelijat kaupungissa, ryypyttäin nautittavaksi paikalla;
- –maalla keskikievarissa
- ruokapaikoissa laivojen ja junien pysähdyspaikoissa.
Jokaisessa kaupungissa viinan myyntiä valvoi kontrollööri. Myynti oli kielletty lauantai-illasta sunnuntai-iltaan. Alle 46 prosenttista viinaa ei saanut myydä.
Toisella asetuksella lokakuussa viinanmyynti kiellettiin niiden valmistajilta kokonaan sunnuntaisin. Sunnuntaina ravintolaan sai päästää vain ruokavieraita ja matkustavaisia. Kauppiaita kiellettiin antamasta asiakkailleen viinaa lahjana paikalla nautittavaksi. Myynnissä haluttiin erottaa selvästi tukkumyynti ja vähittäismyynti, sekä estää kaikenlainen asetuksen kiertäminen.
Luvattomasta poltosta sai sakkoa ensi kerralla 100-250 mk ja toisella kerralla kaksinkertaisesti. Kolmannella kerralla sai vankeutta. Jos kestikievari myi viinaa muille kuin ruokavieraille, sitä sakotettiin 40-80 markkaa.
Yleisissä säännöissä todettiin, että "jokaisella on valta ilmi antaa rikoksia tätä asetusta vastaan, paitsi lapsilla vanhempia vastaan ja palkollisilla isäntäväkeä vastaan palvelusaikana". Vaimon tai palkollisen rikkomus luettiin myös isännälle. Tämä säännös johtui palveluspakosta, joka oli vielä voimassa.
Jos tuomittu ei kyennyt maksamaan sakkoja, maksu muutettiin vankeudeksi asetuksessa julkaistun taulukon mukaan:
- 50 mk = 14 päivää
- 200 mk = 40 päivää
- 500 mk = 100 päivää
- 1000 mk = 200 päivää
- ... jne. 20 päivää per 100 mk.