Ulkomaankauppa
Uusi ennätys
Vaikka ulkomaankaupassa pelättiin jo pahaa, viennin ja tuonnin yhteissumma oli tänä vuonna suurempi kuin koskaan eli 254 miljoonaa markkaa. Turkin sota vilkastutti aluksi kauppaa ja nosti hintoja, mutta vuoden loppua kohden tilanne muuttui päinvastaiseksi.
Vienti Englantiin oli ennätyssuuri, 31,5 miljoonaa markkaa. Tuonti kasvoi eniten jälleen Venäjältä ollen 76,5 mmk. Sekin oli uusi ennätys. Kauppataseen alijäämä oli sekin suuri, 45 miljoonaa markkaa. Maksutasetta paikkasi kuitenkin sotatarvikkeiden myynti Venäjälle. Venäjän armeija tilasi Suomesta mm. torpeedoveneitä, tykistökalustoa sekä ammus- ja kuormastovaunuja.Lehti-ilmoituksella haettiin työmiehiä sahalle Hämeenlinnaan.Ylimääräistä vientiveroa eli sahausmaksua jatkettiin edelleen määräaikaisena.
Kauppasopimuksia
Venäjä teki kauppasopimukset Hispanian ja Rumänian kanssa. Ne julkaistiin Suomen asetuskokoelmassa ja koskivat siis Suomea, vaikka suomalaiset eivät olleet neuvottelemassa Venäjän sopimuksista.
Lihan tuonti
Sianlihan tuontikieltoa vuodelta 1867 jatkettiin edelleen. Lihaa sai tuoda vain Venäjältä. Tänä vuonna sekin kiellettiin siellä ilmenneen karjaruton vuoksi.