Metsän arvo
Valtio palkkasi kaksi metsänhoidonneuvojaa, joiden työ oli auttaa ihmisiä hoitamaan metsiään järkevästi, jotta ne kasvaisivat tuottavasti. Talollisia syytettiin jatkuvasti metsän haaskauksesta. Talojen läheltä hakattiin nuorta puuta aidanseipäiksi, polttopuuksi, päreiksi ja karjan alustaksi. Toisaalta laiminlyötiin metsien harventamista, jotta puut kasvaisivat tukkipuiksi.Puun kotitarvekulutus oli 19 miljoonaa kuutiota vuodessa. Vienti oli vain kymmesosa siitä. Ihmisiä oli vaikea vakuuttaa metsien säästämisen tarpeesta. Olihan puuta yllin kyllin ja perin harva sai sen myymisestä rahaa. "Eivät he herkeä lämmittämästä uunejaan vuorokaudet läpeensä", kirjoitti Kuopion läänin kuvernööri pettyneenä. Viranomaiset olivat huolissaan maan aidoista. Niitä rakennettiin vuodessa tuhansia kilometrejä ja tuhlattiin puutavaraa. He suosittelivatkin kiviaitoja. Maalaiset taas pitivät niiden rakentamista raskaana ja hitaana.