Sirkus
Kalevala sirkuksessa
Suomessa jälleen esiintyneessä Cinisellin sirkuksessa esitettiin Kalevalaa pantomiinina. Se ei kaikille kelvannut, vaikka näytännöt myytiinkin loppuun. Nimimerkki Matti toivotti hyvää matkaa takaisin Pietariin:
"Noin 30 puolialastonta naista ja kaksi lasta hyppeli, eräs vanha harmaapää äijä hassutteli ja koko joukko muita henkilöitä kulki edestakaisin... eräs muhkea mies (luultavasti Lemminkäinen) hyväili ensin tyttöjä ja ratsasti sitten aika kyytiä kunnes katosi. Siinä kaikki. Mutta tarkoitus saavutettiin: katselijoita oli monta tuhatta, ja markkoja saatiin sitä myöten."
Hesperian tivoli
Kotimaisesta tivolista kirjoitettiin myönteisemmin:
"Esikuvana koko laitokselle näyttää olevan tuo tunnettu Tivoli Kööpenhaminassa, jota ei kukaan Tanskanmaan pääkaupungissa kävijä katsomatta jätä. Ja tämä esikuva on, se täytyy myöntää hyvin valittu. Sillä ensiksikään ei siellä esitetä mitään, joka loukkaisi siveellisyyttä, ja toiseksi siellä – juuri tämän johdosta – käypi kaikenlaiset kansanluokat perheinensä, ylhäisimmästä virkamiehestä alhaisimpaan työmieheen asti. Itsestään selvää on, että tämä tavallansa vaikuttaa eri kansanluokkien lähenemiseen toisiinsa..."1