Rokotuspakko

Joulukuussa määrättiin, että kuntien velvollisuus oli vastata siitä, että kaikki asukkaat rokotetaan. Jotta näin myös tapahtuisi, samalla päätettiin, että valtio korvaisi tästä aiheutuneet kulut. Rokotuspakko määriteltiin lain –§4:ssä seuraavasti:

"Vanhemmat, kasvatusvanhemmat ja holhoajat ovat velvolliset antamaan istuttaa varjelus-rokkoa heidän hoidossaan oleviin lapsiin ennenkuin nämä ovat tulleet kahden vuoden ikäisiksi... Rokotusvelvollisuuden alaisia ovat myöskin vanhemmat lapset ja täysikasvaneet henkilöt, joitten rokotus joko on jäänyt menestystä vaille taikka tullut laiminlyödyksi tahi toistaiseksi lykätyksi...

6–§: Älköön kouluun... vastaanotettako ketään, joka ei voi näyttää esiin asianomaista rokotustodistusta...

–§13: Papiston tulee pitää tarkkaa huolta siitä, että he soveliaissa tilaisuuksissa herättävät yhteisessä kansassa mieltymystä rokotukseen..."

Ensi kerran Suomessa annettiin isorokkorokotus vuonna 1802. Vain muutama prosentti lapsista jäi enää rokottamatta. Silti rokotuksen tehoa epäiltiin, koska lapset usein saivat siitä lievän isonrokon. Vuonna 1881 oli paha epidemia.

Rokotuspakko tulisi voimaan asteittain vuoden 1885 alusta, ensin kaupungeissa. Aikaisemmin rokottamatta jättämisestä ei seurannut mitään rangaistusta.