Likainen maa

Tampereen kaupunki aloitti vesijohdon rakentamisen vuonna 1882. Nyt sillä oli kymmenen tilaajaa, jotka maksoivat johtoa pitkin tulevasta vedestä. Harva tarvitsi tätä palvelua, koska kaivoja oli riittävästi. Vesijohtoa oli alettu rakentaa kuvernöörin kehotuksesta. Kaivojen huono kunto, mutta varsinkin tulipalovaara olivat pääsyy määräykseen.

Samaan aikaan keskusteltiin siitä, että kaupunkiin oli saatava asianmukainen viemärilaitos. Sellaista vaadittiin monissa lehtikirjoituksissa. Likainen vesi ja maa yhdistettiin suoraan korkeaan kuolleisuuteen ja väitettiin, että veden ja maan olessa puhtaita tauteja, varsinkin koleraa, oli vähemmän. Kaupungin viemärisuunnitelmaa kuvattiin seuraavasti:

"Ehdotus laskuojain eli likaviemärein järjestämiseksi kosken itäisellä puolella ... osoittaa etupäässä, että maan mätänevien aineiden tuottama likä ynnä maanpintää lähinnä seisovan eli n. k. pohjavesi on monenlaisten tautien, niin kuin jäsensäryn, keuhkotaudin, kuumetaudin, punataudin ja koleeran pääsyynä. Todisteeksi likaviemärein laittamisen hyödystä mainitaan, että muutamissa Englannin kaupungeissa keuhkotaudin tuottamat kuolemantapaukset ovat puoleksi vähentyneet maan kuivaamisen jälkeen. Ehdoitus tarkoittaa veden ja juoksevan lian poisjohtamista maanalaisten ojain kautta ja maan kuivana pitämistä savitorvien avulla... Valtaojat, jotka kaivetaan keskelle katua 8 jalkaa syvälle maanpinnan alle... tehdään harmaasta kivestä..."¹