Puhelintolpat

Suomen puhelilaitos alkoi vähitellen muotoutua. Valtakunnallista laitosta ei ollut, mutta useissa kaupungeissa oli jo puhelinkeskus. Puhelinlinjoja vedettiin myös kaupunkien välille. Sellainen oli jo Helsingistä Porvooseen ja Turusta Naantaliin. Nyt asiasta säädettiin laki.

Joulukuussa annettiin julistus ehdoista, joilla puhelinjohtoja sai asettaa ja käyttää. Senaattiin oli jo tullut anomuksia tällaisten johtojen asentamisesta. Yksityiskäyttöön, jolloin johto oli saman yhtiön sisällä tai ainoastaan omistajan maalla, ei tarvittu lupaa, mutta yleisen telefoonijohdon sai asentaa vain senaatin luvalla, jossa oli tarkkaan määritelty johtojen sijainti.Lain mukaan valtiolla oli oikeus halutessaan lunastaa puhelinlaitos itselleen. Jos lunastushinnasta ei päästy yksimielisyyteen, asian ratkaisi tuomioistuin.

Puhelintolppia ei saanut asettaa yleisille maanteille, rautateille, kaduille, toreille tai muille yleisille paikoille, eikä johto saanut mennä näiden ylitse tai alitse, paitsi jos asentamiseen saatiin senaatin erillinen lupa. Myös ympäristön kauneutta oli kunnioitettava: "Jos johto siihen kuuluvine tolppineen havaitaan rumentavaksi", linja piti korjata paikallisen viranomaisen määräyksen mukaan.