Vaivaishoito

Suomeen perustettiin vaivaishoidon tarkastelijan virka. Virkaan nimitettiin insinööri Gustaf Adolf Helsingius, joka oli laatinut senaatille selvityksen maan vaivaishoidon tilasta ja tutustunut sitä varten myös oloihin ulkomailla.

Vaivaishoitoasetus oli annettu lähes kymmenen vuotta sitten 1879. Sen toteuttaminen sujui kuitenkin kehnosti ja asiassa oli paljon tyytymättömyyttä. Kunnat olivat haluttomia täyttämään lain velvoitteita, koska ne aiheuttivat rahanmenoa. Vaivaistaloja, joissa iäkkäät, sairaat ja köyhät voisivat asua ja tehdä samalla työtä, nousi hitaasti. Sen sijaan kunnat pitivät mielummin yllä ruotuja, joissa vaivaiset siirtyivät talosta toiseen. Myös vaivaishuutokauppoja pidettiin edelleen.

Vaivaishoidon tarkastelijan tuli valvoa, että vaivaishoito oli hoidettu lain mukaan ja valvoa erityisesti, että:

• –­lapsia ja mielenvikaisia hoidetaan asiallisesti;
• –­siveellisesti turmeltuneet ja kunnialliset vaivaiset hoidetaan erikseen;
• –­työkykyiset henkilöt, jotka jäävät vaivaishoidolle rasitukseksi, otetaan pakkotyöhön;
• –­huonosta kohtelusta nostetaan syyte.

Lisäksi hänen piti kehottaa kuntia ja yksityisiä ehkäisemään köyhyttä, kerjuuta ja kuljeksivaa elämänlaatua.

Köyhänhoidon piirissä oli yli 100.000 ihmistä eli 5 prosenttia väestöstä.