Myrkyt

Myrkkyjä sai tuoda maahan. Niitä sai kaupata, jos hallussa oli–  luvallinen rohdoskauppa, apteekki tai teollisuuslaitos, jossa aineita tarvittiin. Myrkyllisistä aineista julkaistiin luettelo. Erikseen määrättiin siitä, miten erilaisia aineita sai –­ tai ei saanut –­ käyttää niissä tavaroissa, joiden kanssa ihmiset olivat usein tekemisissä. Asetuksen lista kuvaa arkisia ympäristöriskejä, joihin viranomaiset olivat osaneet kiinnittää huomiota:

• –­elohopeaa ei saanut kaupata;
• –­leikkikaluja, saippuaa, hiusvoidetta, ihomaalia, jäätelöä, leivoksia, likööriä yms. ei saanut värjätä myrkyllisillä aineilla;
• ruoka-astioiden lasitukseen tai emalointiin ei saanut käyttää lyijyä;
• –­kankaat, tapetit, vaatteet, kynttilät, öylätit, keinokukat yms. eivät saaneet sisältää arsenikkia niin paljoa, että siitä sai pelkistämällä koeputkeen esiin ns. arsenikkipeilin;
• –­konditoriatuotteita ei saanut valaa lyijylehteen tai paperiin, joka oli värjätty myrkyllisellä aineella;
• –­arsenikinsekaista ainetta ei saanut käyttää kärpästen tai muitten itikkain hävittämiseen, ruumisten balsamoimiseen tai säilyttämiseen eikä leikkitulituspanoksiin;
• –­fosforia voitiin myydä luotettavalle henkilölle rottien myrkyttämiseen.