Tiheät kylät

Vanhat kylät varsinkin eteläisessä Suomessa oli usein rakennettu tiheästi. Hämeessä oli varsinaisia ryhmäkyliä. Talojen yhteiset pellot ja laitumet olivat kylän ulkopuolella. Kun isojakoa alettiin toteuttaa, taloja siirrettiin toisistaan erilleen omien tilusten luo. Tämä tapahtui hitaasti ja edelleen oli paljon tiheitä kyliä. Tämä oli vastoin uutta paloturvallisuusajattelua. Tästä syystä valtiolta voi hakea avustusta talon siirtämiseksi. Toinen perustelu tälle oli maanjakojen nopeuttaminen. Talon omistaja sai valtiolta lainaa, joka tuli maksaa takaisin kymmenen vuoden aikana. Korkoa ei peritty. Lisäksi saattoi saada avustusta 50–­200 markkaa. Tätä ei tarvinnut maksaa takaisin.

Isojako oli tehty paikoin huonosti. Maanomistajat halusivat peltonsa pitkinä kaistaleina juuri siksi, että ei tarvitse siirtää taloa ja navettaa. Tämän malliset tilat olivat ongelma, varsinkin jos tiloja edelleen jaettiin. Yhteinen laidun jäi liian kauaksi uudesta talosta. Metsäosuus saattoi olla hyvin kapea pitkä suikale, jota ei voinut jakaa enää edelleen.Valtion mielipide asiaan oli, että epäonnistunut maanjako ehkäisi uusien tilojen perustamista ja uudisraivausta.

Isojako tehtiin vuonna 1848 annetun maanmittausohjesäännön mukaan. Vanhoja jakoja voitiin kyläläisten pyynnöstä muuttaa. Koko maassa oli vesialueet vielä kokonaan jakamatta.