Mitä meillä lauletaan?

Lauluharrastus eteni Suomessa. Se ei tavoittanut tavallista kansaa niin hyvin kuin toivottiin. Kaikkia ei kiinnostanut isänmaalllinen ja muu kasvattava laulutoiminta, vaan kansanlaulut ja arkiviisut olivat edelleen kovin suosittuja. Nimimerkki N.E.W. kirjoitti Pyrkijä-lehdessä otsakkeella Mitä meillä lauletaan?

"Mitäkö meillä lauletaan?... 'rekivirsiä', eli suoraan sanoen renttulauluja... Melkein kaikissa Suomen kaupungeissa torilla kaupitellaan pahanpäiväisiä, jonkun n.s. markkinalaulajan sepustamia viisuja, jotka ovat esittävinään joko jonkun kuulun rosvon ja murhaajan urostöistä, taikka kauheita onnettomuuden kohtauksia, tulipaloja y.m.

... Mutta paljoa enemmän kuin nämä runottaren kehnot rääkkäämiset ovat vasituiset renttulaulut omiansa kansan aistia turmelemaan ja sen siveellisyyttä loukkaamaan... Kuulin hiljakkoin omin korvin palkollisten joutoviikolla, miten tyttöparvi iltahämärässä lauleli: "Paperia, pläkkiä, pännä on, mutta kirjoittaa en saata. Voi jos ma saisin kerran vielä friiarin vieressä maata... Missä häpy, missä naisen kainous?

... Moniaalla puuhataan sekä on jo olemassakin torvisoittokuntia, jotka tosin eivät suinkaan ole halveksittavia, jos heidän ohjelmansa vain pysyy hyvänä, alenematta paljaisiin tanssinuotteihin; mutta... lauluseurat ovat enemmän jalostuttavia."¹