Kastamaton

Ylioppilas Walter Adolf Heikel pyrki kirjoittautumaan yliopistoon, mutta se ei ollut mahdollista ilman virkatodistusta. Häneltä se puuttui, koska häntä ei ollut kastettu. Hänen isänsä valitti Helsingin kirkkoherranviraston menettelystä Porvoon tuomiokapituliin. Maaliskuussa tuli päätös, joka oli hylkäävä. Hän valitti asiasta senaattiin.

Poika pääsi lopulta opiskelemaan, mutta tilanne oli hankala. Suomessa oli periaatteessa uskonnonvapaus, mikä tarkoitti ettei ollut pakko olla evankelis-luterilaisen kirkon jäsen. Silti kirkon tehtävä oli pitää myös väestörekisteriä. Lapsi, jota ei kastettu, oli kirkonkirjoissa, mutta ei ollut seurakunnan jäsen.

Kuopion piispa Gustaf Johansson otti asiaan kantaa. Hän totesi, että luterilaisten vanhempien kastamattomat lapset kuuluvat kirkkoon, mutta kiisti samalla, että he olisivat kirkon jäseniä. Hän esitti, että papit voisivat pitää kastamattomia lapsia"jonkunlaisissa kirjoissa". Asia oli kirkolle vaikea, koska samalla tuli esiin siviiliavioliiton mahdollisuus, mikä tarkoittaisi, että yhteiskunta hyväksyisi avioliiton ilman kirkkoa.

Kreikkalaiskatolilaisen kirkon jäsenet olivat samaan tapaan kirkonkirjoissa kuin luterilaiset. Suomen kansalaisen oli kuuluttava johonkin rekisteröityyn uskontokuntaan.