Paikallisaika
Valtiopäivillä tehtiin esitys siirtymisestä kansalliseen yhtenäisaikaan, mutta päätöstä ei syntynyt. Aikavyöhykkeiden aiheuttamista ongelmista keskusteltiin ja mm. kirkkoherra Päivärinta kertoi: "Niinpä on Viipurin raastuvanoikeudessa eräs asianomainen, jolla oli suuri saatava konkurssissa valvottavana, jäänyt osattomaksi sen kautta, että hän erehtyi paikkakunnan ajasta." Mies oli katsonut aseman kelloa, joka näytti Helsingin aikaa. Viipurin aika oli kuusi minuuttia jäljessä Pietarin ajasta ja 15 minuuttia edellä Helsingin aikaa.
Rautateillä noudatettiin Helsingin aikaa, joka oli yleistymässä. Lennätin käytti kuitenkin Pietarin aikaa ja eri paikkakuntien virastot tavallisesti paikallista aikaa.
Kun kello oli 12 Helsingissä se oli mm:
- Maarianhaminassa 11.40
- Vaasassa 11.46
- Turussa 11.49
- Tampereella 11.55
- Oulussa 12.02
- Kuopiossa 12.10
- Viipurissa 12.15
- Sortavalassa 12.22
- Pietarissa 12.21
- Lontoossa 10.10
Monissa muissa maissa oli siirrytty yhtenäisaikaan, koska aikaerot olivat hankalia liikenteen ja liike-elämän kannalta. Suomessa kiire oli vielä sen verran harvinaista ja matkat pitkiä, etteivät aikaerot haitanneet arkielämää.