Muita aiheita...
Ministerivaltiosihteeri
W.C. von Daehn sai 11. kesäkuuta eron ministerivaltiosihteerin tehtävistä. Hän pyysi eroa jo viime vuonna, mutta se myönnettiin vasta kesäkuussa. Von Daehn kyllästyi asemaansa, kun venäläiset neuvonantajat yhä useammin ohittivat hänet asioiden valmistelussa keisarille. Hän myi perimänsä Sippolan tilan ja muutti ulkomaille. Virkaa määrättiin hoitamaan kenraaliluutnantti Viktor Napoleon Procopé.
Suomen kieli
Senaatin oikeusosasto julkaisi helmikuun 21. päivänä ensimmäisen kerran päätöksensä suomenkielellä.
Valtiosalaisuus
Vuoden 1889 rikoslain kohtia valtiosalaisuuden määrittelemisestä muutettiin säätyjen anomuksesta. Valtiosalaisuutena pidettiin varsinkin linnoituksia ja satamia koskevia kuvia ja piirustuksia.
"Joka, ilman asianomaista lupaa, salaamalla säätynsä, nimensä tahi kansallisuutensa, taikka muulla vilpillä, hankkii itselleen pääsyn johonkin Venäjän valtakunnan linnoitukseen tahi sotasatamaan, varustettuun leiriin, sotalaivaan tahi muuhun maan puolustukseksi tarkoitettuun sotalaitokseen, rangaistakoon..."