Työväenasunnot

Kaupunkien kasvaessa ennätyksellisen nopeasti asuntotilanne kiristyi. Pulaa oli varsinkin köyhemmän väen asunnoista. Se oli kuntien ongelma ja asiaa oli yritetty hoitaakin perustamalla mm. työväenasuntoyhtiöitä. Valtio tuli nyt apuun myöntämällä edullisia lainoja.

Asunto-ongelmaa pidettiin tärkeänä asiana, koska se oli myös terveys- ja siveellisyyskysymys. Tautien ajateltiin leviävän nimenomaan ahtaudessa ja epäsiisteydessä. Työläisperheissä oli tavallista, että yhdessä huoneesssa asui keskimäärin neljä henkeä. Asunnoissa ei ollut vesijohtoa tai viemäriä. Uusiin taloihin laitettiin avattavat ikkunat tuulettamista varten. Jos perheellä oli tilaa enemmän, se vuokrattiin asukille. Nämä olivat usein sukulaisia maalta.

"Kun sitten tuli pienokainen, lisättiin huonekaluja kehdolla, jossa pienokainen sai nukkua siihen asti kunnes sen valloitti toinen pienokainen, jolloin ensiksi tullut sijoitettiin äidin ja isän keskelle sänkyyn nukkumaan. Sitten kun tuli kolmas pienokainen, sijoitettiin ensiksi tullut nukkumaan sängyn kannelle, joka asetettiin kahden tuolin varaan... Mutta sitten kun saapui neljäs pienokainen, siirrettiin lapsista vanhin lattialle nukkumaan, hänestä nuorin sängyn kannalle tai vanhimman viereen lattialle, jos huone oli kylmä ja vanhimmalle siellä yksinään nukkuen tuli vilu... Tähän lattiavuoteelle ei enää tavallisia vuodevaatteita riittänyt. Sen vuoksi se tehtiin lattiamatoista, vanhoista kuluneista vaatteista, lumpuista, olkija pehkupusseista ja peitteeksi..."¹