Suuri adressi
Aleksanteri II patsaan kukitus 13.3.1899. Kuva: Museovirasto.
Uusmaalaisia ylioppilaita lähdössä adressia keräämään: vas. Axel Mickwitz, Richard Mickwitz, Erik Krohn, Bruno Sjöros, Magnus Hagelstam, Geitlin, Eugen Schauman, Walter Wahl, Wenman, Gunnar Bengelsdorf. Kuva: Museovirasto.
A.Federleyn sommitelma Suuren lähetystön jäsenistä. Tauluja ja kortteja myytiin isänmaallisille kansalaisille. Museovirasto.
Suureen adressiin kerätyt nimet. Kuva: Museovirasto.
Ateneumissa pidettiin 20. helmikuuta salainen kokous, jossa päätettiin ryhtyä keräämään nimiä hallitsijalle lähetettävää joukkoadressia varten. Samoin säädyt päättivät salaisessa istunnossa 21. päivä kääntyä asiassa hallitsijan puoleen. Kolme päivää myöhemmin saatiin tietää, että Nikolai kieltäytyi keskustelemasta asiasta.
Aleksanteri II:n patsas kukitettiin hänen kuolinpäivänään 13. maaliskuuta. Se oli mielenosoitus Suomen perustuslakien puolesta. Oikeuden jumalatar sai päähän laakeriseppeleen. Nikolai puolestaan oli "pettänyt" kansansa.
Kymmenen päivää kansan parissa
Ateneumissa 20. helmikuuta pidetyn kokouksen mukaisesti alettiin kerätä nimiä hallitsijalle lähetettävää joukkoadressia varten. Työ aloitettiin 5. päivä maaliskuuta ja kymmenessä päivässä saatiin kokoon 522.931 nimeä, vaikka keruu piti tehdä salassa.
Adressin teksti oli kirjoitettu kansan nimissä ja osoitettu "Kaikkein Armollisimmalle keisarille". Tätä pyydettiin perumaan ne määräykset, jotka horjuttivat Suomen perustuslakeja. Adressi oli kirjoitettu ikäänkuin keisari olisi tietämättään loukannut alamaistensa tunteita, tai että häntä oli johdettu harhaan. Adressissa vakuutettiin muutoin ehdotonsa kuuliaisuutta hänelle.
Keräystyön tekivät etupäässä opiskelijat, jotka jakaantuivat osakunnittain ympäri maan. Paikoin kerääjiin suhtauduttiin epäluuloisesti. "Kyllä sitä nyt lauletaan Maamme laulua, mutta minulla ei ole sen vertaa maata, että voisin sille käteni laskea", vastasi uusmaalainen mäkitupalainen äveriään kodin ylioppilaalle.
Pietariin
Paikkakunnittain valittu 500 hengen lähetystö alkoi matkan korkeimpaan paikkaan maaliskuun 15.päivän iltana. Tämäkin oli valmisteltu salaa ja lupaa kenraalikuvernööriltä haettiin vasta kaksi päivää myöhemmin. Bobrikov oli silti ystävällinen ja vastasi:
"Minä rakastan lakia, enkä sentähden voi menetellä lainvastaisesti... Laki kieltää sitä tekemästä, menkää kotiinne vaimojenne ja lastenne luo, jotka teitä levottomana odottavat... näytätte hyviltä, siivoilta ja rehellisiltä miehiltä".
Kenraalikuvernööri tiesi enemmän kuin antoi ymmärtää. Myöhemmin hän raportoi vihaisena: "rikollinen liike levisi laajan tulvan tavoin yli koko maan". Hänelle oli toimitettu tietoa, että kansaa kiihotettiin hallitusvaltaa vastaan. Lehdissä oli suruilmoituksia Suomen puolesta, tanssiaiset peruttiin, kouluissa laulettiin Maamme laulua ja papitkin puhuivat maailmanlopusta. Kenraalikuvernööriä rauhoitti tieto, että maaseudulla oli rauhallista.
Keisarin vastaus
Nikolai ei ottanut lähetystöä vastaan, vaan kertoi ministerivaltiosihteeri Procopén suulla:
"Ilmoittakaa tämän 500 miehisen lähetystön jäsenille, että Minä en tietysti ota heitä vastaan, vaikka Minä en kuitenkaan ole vihainen heille. Heidän tulee palata kunkin kotiinsa ja he voivat sitten antaa anomuksensa kuvernööreille... Selittäkää tänne saapuneelle lähetystölle helmikuun 3:na päivänä annetun julistuskirjan merkitys ja palatkoon se sitten rauhassa koteihinsa."
Hallitsija oli ihmetellyt miten viranomaiset sallivat tällaista tapahtua. Myös ministerivaltiosihteerin mielestä adressi oli "sangen tyhmä" yritys.
Jälkivaikutus
Kun lähetystö palasi Helsinkiin, sille järjestettiin hieno tulojuhla. Innostus ei laskenut, vaikka vastaanotto oli ollut tyly. Suomen asian taakse ryhdyttiin kokoamaan Euroopan mielipidettä. Jo kesäkuussa Pietariin vietiin kulttuuriadressi, jonka oli allekirjoittanut suuri joukko tunnettuja taiteilijoita ja tiedemiehiä.
Järjestyksen palauttaminen alkoi heti maaliskuussa, kun Bobrikov esitti keisarille ohjelmansa. Röyhkeimmät lehdet lakkautettiin. Elokuussa tuli ensi kerran ministerivaltiosihteerin virkaan venäläinen mies, V.K. von Plehwe. Valtiopäivillä oli epäluulon ilmapiiri.
Kerääjien saavutus hämmästytti kaikkia. Sidottuna allekirjoituksia oli 26 nidettä. Kuvassa Yrjö Wichmann esittelee pinoa. Matti Kurikka kirjoitti Työmiehessä adressipuuhaa vastaan, muttei saanut työväenyhdistyksiä taakseen.