Suostuntaverot
Mallasjuomista, paloviinasta ja pelikorteista kerättyä suostuntaveroa jatkettiin edelleen vuosille 1901-–1904. Pelikorteista suoritettavaa suostuntaveroa jatkettiin 4. joulukuuta asetuksella. Paitsi leimarahaa pelikorteista, oli jokaiselta korttileikiltä maksettava veroa kuusikymmentä penniä.
Senaatin Talousosaston asiana oli antaa "niitä lähempiä määräyksiä puheessaolevan suostuntaveron ylöskannosta ja tilinteosta, joita ehkä nähdään tarpeellisiksi".
Mallasjuomain valmistamisesta suoritettavasta suostuntaverosta annettiin asetus 21. joulukuuta:
"Oluen, portterin tahi muun mallasjuoman valmistaja suorittakoon veroa yhden markan kultakin kymmeneltä kilogrammalta maltaita, joka sellaisten juomain valmistamiseen käytetään."
Samalta päivämäärältä on asetus paloviinaverosta. Veron tuotto jaettiin siten, että ensiksi käytettiin "paloviinan valmistuksen kontrollia varten sekä syyttäjäin palkitsemiseksi osottamastaan erinomaisesta innosta paloviina-asetusten rikkomisia syytteeseen saattaessa, arviolta 250,000 markkaa vuodessa, eli neljältä vuodelta 1,000,000: -". Tämän jälkeen jaettiin tietyin perustein maalaiskunnille ja kaupungeille varoja vuosittain "hyödyllisiin kunnallisiin tarpeisiin".