Hevosjalostus

"Tähän asti hevossiitos on Suomessa ollut järjestelmällisyyttä vailla. Kilpaajot, niiden yhteydessä toimeenpannut hevosten tarkastukset, muutamat vuotuiset orinäyttelyt sekä ruununoriiden sijoittamiset ovat olleet miltei ainoita valtion toimenpiteitä hevosjalostuksen edistämiseksi.

Kun yllämainituissa vähälukuisissa tarkastuksissa ja näyttelyissä on hyväksytty umpimähkäisen sekasiitoksenkin tuloksia, kunhan vain ovat olleet "Suomessa syntyneitä", ja kun mitään varsinaista päämäärää ei ole ollut, niin eipä ihme, ettei rotusiitos näistä toimenpiteistä ole hyötynyt.

Päämääräksi on asetettava suomalaisrotuinen, Suomen maatalouteen sovelias keskikokoinen työhevonen, jolla olisi ripeät liikkeet ja hyvä luonne ja väri mieluimmin rautias.

Jalostuksen menestymisen ensiehtoja on järjestelmällisyys. Siitoksessa on tarkoin harkittava, millaista jalostettava hevosaines on, millaiseksi sitä tahdotaan jalostaa sekä millä keinoilla tämä on tehtävä.

Jalostus tapahtuu joko puhdassiitoksella tahi ristisiitoksella. Jos puhdassiitos päämäärän saavuttamiseksi soveltuu, menestyy se varmemmin ja käy halvemmaksi, ristisiitos taas vaatii monipuolista taitoa ja varallisuutta. Sen avulla on kumminkin muodostettu miltei kaikki maailman loistohevosrodut sekä jotkut työhevosrodutkin.

Järjestelmällisellä ristisiitoksella muodostettuja rotuja nimitetään kulttuuriroduiksi ja puhdassiitoksella saatuja taas jalostetuiksi maatiaisroduiksi.

Jos siitokseen käytetään umpimähkään milloin mitäkin vierasta rotua tahi sekarotuisia eläimiä, niin sanotaan tällaista siitosta sekasiitokseksi. Tällä tavoin ei koskaan ole onnistuttu muodostamaan vakaaperinnöllisiä rotuja –­ se on rotusiitokselle aivan arvoton."¹