Juhannus

Juhannuksen eli mittumaarin (= midsommar) nykyisessä vietossa oli vielä havaittavissa jälkiä sen alkuperäisestä merkityksestä.

"Kesäpäivänseisauksen aika oli pakanallisen käsityksen mukaan henkien liikkeelläoloaika ja niinpä juhannustulien poltto alkuaan onkin tarkoittanut vahingollisten henkien karkoittamista ja puolustautumista niiden tuottamia vahingoita, varsinkin tauteja ja kipuja vastaan.

A. Heinricius: Juhannuskokko Turengissa, Suomen valokuvataiteen museo 51-1.

Kokkojen poltto on ylimuistoisista ajoista saakka ollut tapana kaikilla Euroopan kansoilla. Kirkko selitti sitten menojen vertauksellisesti liittyvän Johannes Kastajaan."¹

Juhannukseen liittyy joka puolella Suomea vanhoja uskomuksia:

hyvän naimaonnen saa, jos juhannusyönä kierittelee alastomana kasteisella niityllä. (Ikaalinen)

Kun ennen juhannusta sataa, sataa laariin; kun jälkeen juhannuksen sataa, sataa laarista pois. (Mouhijärvi)

Kun juhannusyönä ennen auringon nousemista pesee kasvonsa kasteella, niin sitten ei rusketu koko suvena. (Hämeenkyrö)

Juhannuksena pitää kolmella lähteellä pestä jalkansa, niin niitä ei talvella palella. (Pielavesi)

Juhannuskokon keskeen pantiin riuku. Kun hienoimmat ainekset paloivat ensin, jäi riuku törröttämään, kunnes sekin kaatui. Minne päin se kaatui, siellä jäivät tytöt vanhoiksipiioiksi. (Nurmijärvi)

Jos juhannusyönä kerää seitsemää eri lajia kukkia, panee ne yöksi tyynynsä alle ja toivoo jotakin, niin toivomus toteutuu. (Pori)

Juhannusauttuiltana pitää vierä luttinsa pöyrällen tuopilla kaliaa, vettä ja viinaa, eikä saa siunata ovia. Sitten näköö yöllä ylkänsä, ja jos se ryyppää vettä, niin soon köyhä, jos se ryyppää kaliaa, niin soon rikas, mutta jos se ryyppää viinaa, niin soon juoppoo. (Kauhajoki)

Kun juhannuspäivän aamuna kuuden aikaan lakaisee lattian ja vie roskat kolmen tien haaraan, niin ei tule kirppuja sinä vuonna. (Pyhäranta)²