Suomussalmi

"Jos tahtoo nähdä Suomen kansan niin sanoaksemme varjopuolen kaikessa loistossaan, niin on käytävä Kuhmoniemen, Hyrynsalmen ja Suomussalmen laajoissa pitäjissä. Täällä on puute vieraana ainakin joka kolmas vuosi.

Asukkaita onkin kuvaavasti sanottu 'vanhoiksi nälkätaiteilijoiksi'. Hiekansekainen maaperä on huonoa ja suurista soista nouseva halla vie usein kaiken viljan.

Karjanhoitokin on vähäpätöinen. Hevosiakaan ei ole monta. Pääasialliset tulot saadaan metsänhakkuusta ja tervanpoltosta, josta jälkimmäisestä elinkeinosta laajat kolottujen puitten täyttämät alat ovat surullisena todistuksena.

Isot puut myydään tyyten ja pienemmät poltetaan, kunnes nekin ovat loppuneet. Tervanpolttoa, semmoisena kuin sitä nykyään harjoitetaan Puolangalla, Hyrynsalmella ja Suomussalmella ynnä parissa muussa pitäjässä –­ ainoat koko Suomessa, joissa tämä alkeellinen elinkeino vielä on käytännössä –­ täytyy pitää sekä metsän että väestön turmiona. On nimittäin laskettu, että tervanpolttaja hyötyy kaiken kaikkiaan pennin tai pari rungolta.

Tynnyrilliseen tervaa tarvitaan noin 50 puuta, joten siis tulo ei ole ylen suuri. Mutta kun tällä keinoin kuitenkin päästään vuodesta toiseen, ei ryhdytä pellon eikä niityn viljelykseen, joka järkiperäisesti harjoitettuna kuitenkin antaisi väestölle paremmat tulot ja vähitellen kohottaisi sen kurjuudestaan.

Mutta paitsi että kansamme luonnoltaan on hidasta ja epäyritteliästä ovat näitä ominaisuuksia täällä lisäksi kehittäneet epäedulliset luonnon olot.

Seuraavan vuoden tervanpolttoa varten saa kansa helposti ennakolta rahaa Oulun kauppiailta, joiden miljoonat ovat saaneet alkunsa tästä teollisuudesta.

Mutta yhtä helposti saadut kuin menetetyt rahat ainoastaan yllyttävät haluttomuutta ja ajattelemattomuutta. Kaikki mitä voitaisiin ansaita, esimerkiksi myymällä karjanhoidon tuotteita, syödään suuhun.

Monen henkilön yhtäpitävän lausunnon mukaan elää täkäläinen väestö hyvinä vuosina tuntuvasti suureellisemmin kuin Etelä-Suomen varakkaampain seutujen väestö.

Matkustetaan Ouluun, ostetaan hevosia, vaatteita, kelloja, soittorasioita ja monasti myös konjakkivasuja ja eletään hauskasti niin kauan kuin rahoja riittää. Kun sitten tulee halla –­ ja se tulee säännöllisesti lyhyin väliajoin –­ ei ole säästössä rahoja eikä tavaroita."¹