Musiikki
Jean Sibelius johti 3. huhtikuuta neljännen sinfoniansa kantaesityksen Helsingissä.
Laulajatar Aino Ackté ja musiikkitoimiston johtaja Edvard Fazer perustivat Kotimaisen oopperan, jonka ensiesiintyminen oli 2. lokakuuta Helsingissä Aleksanterin teatterissa.
Ruggiero Leoncavallon säveltämän "Pajazzon" pääsolisteina esiintyivät Väinö Sola ja Agnes Poschaer.Jules Massenet’n säveltämän "Navarralaisen" tähtenä oli Aino Ackté. Orkesterin johtajana toimi Oskar Merikanto. Kumpikin ooppera esitettiin täysin kotimaisin voimin suomeksi ja ruotsiksi.
Robert Kajanus johti kesäkuussa Torinossa kaksi sinfoniakonserttia, joiden ohjelmassa oli Jean Sibeliuksen, Toivo Kuulan ja Kajanuksen omaa musiikkia.
Säveletär-lehden päätoimittaja Heikki Klemetti kirjoitti kansanmusiikista. Hänen mukaansa "tunnettu asiahan jo on, että meidän tavallisimmat paraatikansanlaulumme eivät ensinkään ole tyypillisiä suomalaisia".
Dosentti Ilmari Krohn puolestaan valitteli sitä, että "helpon soittotapansa tähden hanuri on syrjäyttänyt viulunsoiton rahvaan keskuudessa".
Pasi Jääskeläinen taltioi levylle "Kasarmilaulun", jossa "poika viedään sotaan ja keritään tukka". Laulun mukaan sotaherra on julma, "kun se ei antanut arpalippua nostaa kuin yhden kerran" niinpä "kolmeksi vuodeksi heilinsä kanssa se rakkaus lopetetaan".
Iivari Kainulainen lauloi levylle "Rakkauden korkea veisun" (ääni ) , jonka sanat eivät kuitenkaan olleet Raamatusta.1
Suositun helsinkiläisen J. Alfred Tannerin kupletteja oli ensi kertaa kuultavissa gramofonilevyillä: "Kerran mä rakastuin tyttöön", "Hymni keväälle", "Kodistansa karannut", "Kulkurin heila ja hevonen" ja "Usealla eri tavalla että rakastaa".
Tanner esiinti koko syksyn Kämpin talossa sijaitsevassa Helikonissa, joka oli elävien kuvien teatteri.
Tannerin luomien kansantyyppien suosio oli niin hurja, että Kluuvikadulla oli jatkuvasti pitkiä jonoja, vaikka Helikonissa oli 334 istumapaikkaa.