Halla

Halla on ilmiö, joka tekee tuhojaan ei ainoastaan Pohjoismaissa, vaan myöskin Keski-Euroopassa Alppein etelärinteille asti. Vaarallisin aika on siellä keväällä toukokuun 10–­20 välinen aika, jolloin hedelmäpuut ja viiniköynnös kukkivat.

Saksassa kansa pelkää etenkin kolmea päivää, toukokuun 12–­14 päivää, joita nimittävät "die drei gestrengen Herren"; Ranskassa samoin kolmea päivää: "les trois saints de glace". Ruotsissa on tällaisilla määräaikaisilla hallaöillä nimenä "jernnätter" (rautayöt).

Suomen hallanarimmat ajat ovat kesäkuun alku, juhannusaika, heinäkuun 10 ja 22 päivät, elokuun 10 ja 25 päivät sekä syyskuun alku. (Halla voi lykkääntyä jonkun päivän eteentai taaksepäin.) Viime vuonna oli jotenkin yleinen halla maassamme juhannusyönä.

Pääasiallisin syy hallan syntyyn ei voi olla veden haihtuminen, kuten Turun professori Hällström viime vuosisadan alussa hallatutkimuksissaan arveli (ja vielä viime aikoihin asti yleensä on arveltu), vaan syynä on lämmön säteileminen.

Tehokas ase taistelussa suomaalle tehtyjen peltojen hallanarkuutta vastaan on niiden ojittaminen ja saveaminen. Ojat kuivattavat maan ja niissä juokseva vesi kulettaa mukanaan hallaöinä kylmää ilmaa varsinkin kaltevammilla mailla.

Vasta aivan viime aikoina on tehty kokeita niiden vahinkojen korvaamiseksi vakuutusten avulla, joita halla viljellyille kasveille aiheuttaa kasvamisaikana.

Ruotsissa perustettiin vuonna 1901 keskinäinen hallavakuutusyhtiö "Sveriges frostförsäkringsbolag", joka otti vakuuttaakseen kaikenlaisia viljalajeja, juurikasveja, tupakkaa ja puutarhakasveja hallan tuottamien vahinkojen varalta kesän aikaan ennen korjuuaikaa sekä syysviljaa paleltumisen varalta talven kuluessa.

Korvausta suoritettiin kesän ajaksi otetuissa vakuutuksissa niistä vahingoista, joita halla oli kesäviljalle aiheuttanut tähkälletulon jälkeen, mutta ennen määrättyä eri lääneissä eri aikoina sattuvaa, säännönmukaista elonkorjuupäivää vastaavaksi laskettua n.s. hallapäivää. Tupakan ja puutarhakasvien suhteen olivat erityiset ehdot voimassa.

Yhtiön toiminta ei kuitenkaan menestynyt. Vakuutuskanta ei koskaan noussut paljoa yli 3 miljoonan kruunun ja vahingonkorvausten määrä oli verrattain suuri. Kun yhtiö ei saanut syntyneiden tappioiden peittämiseksi pyytämäänsä avustusta valtiolta, ja vakuutuskanta lopulta väheni alle sääntöjen edellyttämän määrän, oli yhtiön toiminta vuonna 1909 lakkautettava ja yhtiö asetettava suoritustilaan.¹