Yhdenvertaisuuslaki

Venäjän valtakunnanduuma oli hyväksynyt marraskuussa 1911 ns. yhdenvertaisuuslain. Laki annettiin 2. helmikuuta. Venäjän alamaiset saivat Suomessa samat oikeudet kuin Suomen kansalaiset.

Venäjän alamainen, talonpoika I.M. Sopetov, ilmoitti Viipurin maistraatille avaavansa lihakaupan kaupungissa. Hän teki ilmoituksen suomalaisilta vaadittavalla elinkeinoilmoituksella, mutta maistraatti kehotti häntä anomaan ulkomaalaisilta vaadittavaa lupaa läänin kuvernööriltä.

Kuvernööri F.C.F.J. von Pfalerin määräyksestä maistraatin jäsenet vangittiin oikeudenkäyntiä varten.

Kamreeri Brutus Lagercrantz valitti vangitsemisestaan Viipurin hovioikeuteen. Hovioikeus määräsi kuvernöörin vapauttamaan Lagercrantzin, mutta tämä ei taipunut. Lagercrantz vietiin vangittuna Pietariin.

Pietarin piirioikeus tuomitsi Viipurin maistraatin jäsenet kuudeksi kuukaudeksi vankeuteen.

Venäjän senaatti taas julisti Viipurin hovioikeuden päätöksen Lagercranzin vapauttamisesta mitättömäksi ja päätöksen tekoon osallistuneet hovioikeuden jäsenet asetettiin Pietarin piirioikeudessa syytteeseen yhdenvertaisuuslain rikkomisesta.

Tavallista on, että ainoastaan perustuslaillisissa maissa puhutaan kansalaisesta, koska ainoastaan niissä yksilöillä on varsinainen valtiollinen vapaus ja yleensäkin heidän julkiset oikeutensa esivaltaa kohtaan ovat laillisesti turvatut ja taatut. Kuitenkin puhutaan kansalaisuussuhteesta ja kansalaisoikeudesta kaikkien valtioitten alamaisiin nähden, hallitusmuotoon katsomatta.

Suomen kansalaisoikeuden menettää nainen, joka menee avioliittoon ulkomaan miehen kanssa sekä erinäisissä tapauksissa se, joka maasta muuttaa, asettuaksensa pysyväisesti vieraaseen valtioon.

Suomalainen, joka asettuu Venäjälle asumaan taikkapa siellä pääsee valtionvirkaankin, ei kuitenkaan vielä sen nojalla menetä kansalaisoikeuttaan Suomessa.