Venäjän talous

"Onko Venäjä savijaloilla seisova jättiläinen, jonka mätä yhteiskunta odottaa kaatumistaan?" Tästä kinasteltiin ja mielipiteet jakaantuivat kahtia poliittisen kannan mukaan.

Venäjän talous ei kuitenkaan ollut romahtamassa, eikä se ollut jäämässä jälkeen lännestä, vaan päinvastoin astumassa nykyaikaan ja kasvun tielle.

Vuosina 1890-–­1913 kansantulo asukasta kohti kasvoi keskimäärin 2,1 % vuodessa, eli nopeammin kuin Suomessa tai Euroopassa. Teollisuustuotanto kasvoi samana aikana 3,2 kertaiseksi.

Tänä vuonna teollisuuden osuus kansantulosta (21 %) oli hivenen suurempi kuin Suomessa. Teollisuustyöläisiä oli noin viisi miljoonaa, joista kuitenkin 2/3 oli käsityöläisiä.

Suomeen verrattuna Venäjän talous oli kuitenkin kehittymättömämpi: kansantulo oli alhaisempi, maatalouden osuus suurempi, tuottavuus alempi, palveluita vähemmän ja kehitys hyvin epätasaista. Venäjän teollisuuden rakenne oli yksipuolinen, avainaloja ja pankkitoimintaa hallitsi ulkomainen pääoma. Kotimaan kulutus oli alhainen ja liikennelolot huonot. Sotilasmenot veivät neljäsosan valtion varoista.

Suomeen verrattuna venäläinen hallinto oli varsinkin paikallistasolla tehoton ja kallis. Virkamiehistön, yläluokan ja sivistyneistön piirissä vierastettiin "kapitalistista" ajattelutapaa.

Vuoden 1905 maareformin jälkeen kylien yhteismaita alettiin yksityistää. Tämä synnytti maaseudulle kerrostumajaon, jonka huipulla olivat "kulakit", vaurastuneet talonpojat. Tämä synnytti ristiriitoja ja tyytymättömyyttä, mutta vapautti samalla osan maalaisväestöstä etsimään työtä muualta. Maatalous alkoi kehittyä kohti markkinataloutta.

Venäjän viennistä puolet oli elintarvikkeita, erityisesti viljaa, mutta se oli myös maailman suurin sahatavaran ja öljyn viejä. Eniten Venäjälle tuotiin koneita ja raaka-aineita. Ulkomaankauppa oli selvästi ylijäämäistä, mutta vaihtotase silti alijäämäinen. Se johtui suurista veloista, niiden koroista, pääomien viennistä ja yläluokan ulkomaanmatkailusta.

Suurimpia esteitä yhteiskunnan nykyaikaistamiselle ja tasapainoiselle kehitykselle oli vanhanaikainen hallinto, nationalismin voimakkuus sekä sitä seuranneet poliittiset ja kansalliset ristiriidat, jotka olivat tehneet maan hallitsemisen vaikeaksi.¹