• 
• 
• 
• 
• 

• 

Nisäkkäät

Karhu, metsiemme huomattavin suurotus, joka vielä 1800-luvun alkupuolella ei ollut harvinainen Lounais-Suomessakaan, on ankaran vainon takia säilynyt meidän päiviimme vain asumattomissa seuduissa Lapissa ja Pohjois-Suomessa sekä Karjalan rajaseuduilla (Salmi, Korpiselkä, Ilomantsi). Sen luku vähenee yhä, joten eläintieteelliseltä kannalta katsoen olisi syytä aikaansaada joku rauhoitusalue sille; vielä 1909-–­1913 kaadettiin Suomessa kuitenkin yhteensä 146 karhua eli keskimäärin 29 vuodessa.

Susi on yleensä arka ja varovainen eläin, joka syö jäniksiä, sopuleita y.m. pikkuimettäväisiä, kanalintuja y.m., mutta ahdistaa laumoissa myöskin suurempiakin eläimiä, kuten poroja,

hirviä ja kotieläimiä. Talvella sudet kokoontuvat laumoihin ja tekevät hyvin pitkiä pyyntimatkoja, jolloin ne kovilla pakkasilla nälän ahdistamina käyvät rohkeiksi ja lähestyvät ihmisasuntoja tappaen hevosia, karjaa, koiria jopa ihmisiäkin (esimerkiksi 1880-luvun tienoilla useita lapsia Lounais- ja Etelä-Suomessakin).

Susia tapetaan paljon sen raatelevaisuuden ja petomaisuuden, mutta myöskin sen arvokkaan turkin takia ampumalla, raudoilla, myrkyllä ja muullakin tavalla. Kaikissa sivistysmaissa maksetaan susista tapporahoja.

Susi esiintyy enää harvoin länsipuolella sitä rajaviivaa, jonka voi vetää Oulusta Salmiin. Se tekee vieläkin melkoisia

tihutöitä porolaumojen keskuudessa Lapissa (etenkin Inarissa, Kittilässä ja Enontekiössä), mutta vaellustaipumuksensa vuoksi sen runsaus hyvin vaihtelee vuodesta vuoteen. Vuosina 1909–­-1913 tapettiin yhteensä 104 sutta eli keskimäärin 21 vuodessa, useimmat Oulun läänissä.

Ilves esiintyi 1870-–­1880-luvuilla niin runsaana, että sitä kaadettiin melkein joka pitäjässä napapiirin eteläpuolella, mutta on sittemmin sangen tasaisesti vähentynyt ja on nyt melkein kokonaan hävitetty maamme läntisistä osista. Vuosina 1909-–­1913 vaihteli vuosittain kaadettujen ilvesten luku 52:n ja 13:n välillä; koko luku oli 143, keskimäärin noin 29.

Eräistä muista turkiseläimistä mainittakoon virallisen tilaston mukaan, että 1909-–­1913 tapettiin:

• –­ kettuja 10.341 (keskimäärin 2.068),
• –­ saukkoja 704 (keskimäärin 141),
• –­ kärppiä 16.335 (keskimäärin 3.267)
• –­ näätiä 346 (keskimäärin 69) ja
• –­ ahmoja 344 (keskimäärin 69).

Peura esiintyi vielä 1800-luvun alussa Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjois-Hämeessä, mutta jo puoli vuosisataa myöhemmin vain maan pohjoisissa ja itäisissä osissa. Vielä tällä vuosisadalla on joku nähty Pielisjärvellä ja Suojärvellä. Nyttemmin se näyttää valitettavasti olevan hävitetty sukupuuttoon koko valtiollisen Suomen alueelta.

Puolikesy peura eli poro on edelleen yleinen (lukumäärä lisääntymässä) ja harjoitetaan sen hoitoa laajalla alueella, Utsjoelta Suomussalmelle ja Hyrynsalmelle saakka etelässä.

Hirvi, vesiperäisten metsäseutujemme komea eläin, oli viime vuosisadan keskivaiheilla melkein sukupuuttoon hävinnyt, mutta alkoi parikymmentä vuotta myöhemmin (1870) taas lisääntyä tultuaan rauhoitetuksi. Viime vuosina hirvikanta on taas selvästi vähentymässä, liiallisen verotuksen, sekä laillisen metsästyksen että sala-ampujain toiminnan johdosta. Vuosina 1908-–­1912 oli laillisesti kaadettujen hirvien luku (puutteellisen metsästystilaston mukaan) 821, 616, 538, 274 ja 195.¹

Kuhmon Kotajärven ympäristössä oli vielä alkuperäistä erämaata.

© Tekijänoikeudet