Väenlasku
Suomessa väenlaskuja on toimeenpantu kymmenvuosittain vuodesta 1870 lähtien muutamissa suurimmissa kaupungeissa.
Pääasiallisimmista väenlaskujen toimeenpanemisessa esilletulevista kysymyksistä mainittakoon seuraavat:
1. Kutka ovat laskettavat?
Oikeudellinen väestö, vaiko asumaväestö, vaiko väenlaskuhetkellä kyseenalaisella alueella todellisesti läsnäoleva väestö? Erotus näiden välillä saattaa olla hyvinkin suuri. Suomessa esimerkiksi kirkonkirjoihin perustuvat väkilukutiedot vastaavat lähinnä oikeudellista väestöä.
Vuonna 1910 pyydettiin sen ohessa ensi kerran tietoja läsnäolevasta väestöstä ja silloin kävi ilmi, että läsnäoleva väestö oli 194.000 henkeä pienempi kuin kirkonkirjoissa oleva väestö. Erotus johtuu suuresta siirtolaisten määrästä, jotka tavallisesti jäävät maan kirkonkirjoihin merkityiksi, vaikka ovat jättäneet maan.
2. Mitä on laskettava?
Tavallisimmin koetetaan saada selville, paitsi väestön lukumäärää, seuraavat suhteet: sukupuoli, ikä, siviilisääty, uskonto, valtiokansalaisuus, asema talouskunnassa, ammatti ja sivuammatit sekä yhteiskunnallinen asema ammatissa. Usein sen lisäksi: äidinkieli, ruumiilliset ja henkiset viat y.m.
3. Milloin ja miten on laskettava?
Tavallisimmin suoritetaan nykyään väenlaskuja kymmenvuosittain, joskus viisivuosittain ja vuodenaikana, jolloin väestö on paikallaanpysyvin, kuten talvella, joulukuussa, tai keväällä; mieluimmin on väenlasku toimeenpantava yhden ainoan päivän kuluessa ja erityisten, laskettavien kotona käyvien laskijain kautta.
4. Ainehiston käyttely ja julkaiseminen.
Tulosten julkisuuteen saattamisen jouduttamiseksi on uusimpana aikana paljon edistytty. Varsinkin on koetettu kehittää numeroaineiston nopeata teknillistä käyttelemistä (sähkölaskukoneiden käyttö y.m.).
Huolimatta väenlaskujen kehityksestä, arvioitiin vuonna 1901, että maapallon väkiluvusta vain 60 % on väenlaskujen kautta määrätty, 40 % on ollut pakko enemmän tai vähemmän arvioimalla määrätä.1